Kansainvälistä kas­vin­ter­veys­päi­vää juhlistettiin toisen kerran

16.05.2023 10:08

Kasvinterveyttä suojelemalla voidaan vaikuttaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin nälänhädän ja köyhyyden vähentämisestä ja edistää talouskasvun ja ympäristönsuojelun tavoitteita. Kasvinterveyspäivän teemoja olivat kasvinterveyden edistäminen, tietoisuuden lisääminen sekä ympäristön ja luonnon monimuotoisuuden suojeleminen.

Kasvinterveyspäivän tavoite on lisätä tietoisuutta kasvinterveyden merkityksestä meitä ympäröivälle luonnolle ja maailman ruokaturvalle. Kasvintaudit leviävät, myös ihmisten toiminnan seurauksena, ja tuhoojat vahingoittavat viljelykasveja ja pienentävät niiden satoa sekä laadullisesti että määrällisesti.

Arvioiden mukaan jopa 40 prosenttia viljelykasvien potentiaalisesta sadosta menetetään vuosittain kasvintuhoojien takia. Menetyksellä on suora vaikutus ruokaturvaan etenkin alueilla, joilla on köyhyyttä ja nälänhätää. Kasvintuhoojat aiheuttavat vahinkoa viljelykasvien lisäksi myös metsissä ja vaikuttavat koko ympäristöön heikentämällä luonnon monimuotoisuutta.

Kestävä kasvintuotanto perustuu terveisiin ja tarkastettuihin kylvösiemeniin ja taimiin. Kasvintuhoojista aiheutuvia vahinkoja ja menetyksiä ennaltaehkäistään kylvämällä ja istuttamalla puhtaaseen maaperään tervettä ja tarkastettua kasvien lisäysaineistoa. Kasvinterveyden merkitys korostuu muuttuvan ilmaston myötä ja kasvinterveys on avainasemassa luonnon monimuotoisuuden suojelussa.

Kasvinterveyttä suojelemalla voidaan vaikuttaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin nälänhädän ja köyhyyden vähentämisestä ja edistää talouskasvun ja ympäristönsuojelun tavoitteita.

Meistä jokainen voi tehdä pieniä ja suuria toimia hyvän kasvinterveystilanteen ylläpitämiseksi ja edistämiseksi:

  • Tuliaiskasveja ei kannata tuoda ulkomailta, jotta estämme niiden mukana tulevien vaarallisten kasvintuhoojien leviämistä maasta ja jopa maanosasta toiseen.
  • Viljelijät tarkkailevat kasvintuhoojia kasvukauden aikana ja tekevät torjuntatoimenpiteitä tarpeen mukaan.
  • Kotipuutarhurien kannattaa istuttaa kasvimaille ja palstoille sertifioitua siemenperunaa ja tarkkailla, mitä pihassa ja puutarhassa tapahtuu.
  • Tutkijat keräävät pelloilla ja laboratorioissa uutta tietoa kasvintuhoojista.
  • Viranomaiset kartoittavat vaarallisimpia kasvintuhoojia ja kehittävät ja valvovat kasvinterveyslainsäädäntöä.

Päätös vuosittaisen kasvinterveyspäivän viettämisestä tehtiin maaliskuussa 2022 YK:n yleiskokouksessa. Kansainvälinen kasvinterveyspäivä on meille tärkeä juhlapäivä, sillä Suomi teki aloitteen kansainvälisen kasvinterveysvuoden viettämisestä, jonka perintönä vuosittaista kasvinterveyspäivää nyt vietetään.

Lähde: maa- ja metsätalousministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää