Käräjäoikeus: Au­to­kor­jaa­mon­pi­tä­jäl­tä oli jäänyt autonostinten tarkastukset teettämättä – yrittäjälle isot sakot

12.09.2023 08:21

Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut Kuopiossa toimivan autokorjaamon yhteisösakkoon ja sen omistajajohtajan sakkorangaistukseen autonostinten tarkastusten laiminlyönnistä. Yhtiö tuomittiin lisäksi menettämään valtiolle tekemättömistä tarkastuksista yhtiölle aiheutunut rahansäästö.

Työsuojelutarkastaja oli tehnyt Kuopiossa toimivaan autokorjaamoon tarkastuksen, ja huomannut, että korjaamossa käytettäviin kolmeen autonostimeen ei ollut tehty lakisääteisiä vuosittaisia määräaikaistarkastuksia. Tarkastaja oli antanut yhtiölle kehotuksen tarkastusten teettämisestä ja yhtiö oli sitä heti noudattanutkin.

Työsuojeluviranomainen ilmoitti asian poliisille, koska nostinten tarkastamatta jättämisessä on kysymys laiminlyönnistä, joka on säädetty rangaistavaksi. Käräjäoikeus tuomitsi yrittäjän työturvallisuusrikoksesta 30 päiväsakkoon, josta hänelle tulee yhdessä rikosuhrimaksun kanssa maksettavaa 950 euroa.

Lisäksi oikeus tuomitsi hänen omistamalleen osakeyhtiölle yhteisösakon ja rikosuhrimaksun, jotka tekivät yhteensä 3 300 euroa. Tuomittu yrittäjä ei kiistänyt laiminlyöntejään käräjillä. Yhteisösakon määrässä oikeus otti huomioon toisaalta laiminlyönnin laadun ja keston ja toisaalta yhtiön taloudellisen aseman.

Lisäksi oikeus tuomitsi yhtiön menettämään valtiolle työturvallisuusrikoksesta aiheutunutta hyötyä 2 000 euroa. Yhtiölle oli aiheutunut vuosien aikana säästöä, kun nostimille ei ollut teetetty vuositarkastuksia laillistetulla nosturitarkastajalla ja oikeus tuomitsi yhtiön maksamaan mainitun summan valtiolle työturvallisuusrikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä.

Nostimille on tehtävä vuosittain tarkastus ilman tarkastajan kehotusta

Ylitarkastaja Sampo Pelkonen Itä-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että työnantajien on teetettävä paitsi autonostimille myös erilaisille henkilö- ja tavaranostimille tarkastus vuosittain samaan tapaan kuin autotkin on katsastettava vuosittain. Työnantajien edustajat puolustautuvat työturvallisuusrikosten oikeudenkäynneissä usein sillä, että he ovat noudattaneet työsuojelutarkastajan antamia kehotuksia. Pelkonen kuitenkin toteaa, että lain noudattaminen tarkastajan vaatimuksesta ei tarkoita, että työnantaja välttyisi rikosvastuulta. Työnantajan on huolehdittava lakisääteisistä velvollisuuksistaan ilman tarkastajan puuttumista asiaan. Tarkastajan antama kehotus tai toimintaohje tarkoittaakin päinvastoin sitä, että työnantaja on jo laiminlyönyt velvollisuuksiaan.

Työsuojeluviranomaiselle on laissa säädetty velvollisuus ilmoittaa sen tietoon tulleista laiminlyönneistä poliisille. Työsuojeluviranomainen voi lain mukaan jättää rikosilmoituksen tekemättä vain silloin kun laiminlyönti on vähäinen.

”Työnantajien kannattaa noudattaa laissa säädettyjä velvoitteita, koska työturvallisuuteen liittyvien laiminlyöntien rikosoikeudelliset seuraamukset voivat tulla kalliiksi. Jos laiminlyöntien seurauksena sattuu tapaturma, voi työntekijä vammautua pysyvästikin ja työnantajalle tulla kymmenienkin tuhansien eurojen lasku. Tässä tapauksessa tapaturmaa ei ollut onneksi sattunut, mutta kyseiselle pienyritykselle tuli sakoista ja menettämisseuraamuksesta maksettavaa yhteensä yli 6 000 euroa”, kertoo ylitarkastaja Pelkonen.

Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomio R 23/683. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lähde: aluehallintoviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää