Katsaus: Alueiden odotukset lä­hi­tu­le­vai­suu­des­ta apeat

23.11.2023 08:45

Alueiden talouden ja työllisyyden tilanne on heikentynyt ja useilla alueilla odotukset lähitulevaisuudesta ovat aiempaa negatiivisemmat. Alakulosta odotetaan kuitenkin lyhytaikaista, ja ensi vuoden syksyn näkymät ovat valoisammat. Tiedot käyvät ilmi syksyn Alueelliset kehitysnäkymät -julkaisusta, jonka tuloksia esiteltiin Aluekehittämispäivillä Lahdessa 23.11.2023.

Elinkeinoelämän tilanne heikentynyt valtaosassa alueita, Lapissa tilanne valoisampi

Elinkeinoelämän näkymät lähikuukausiin ovat kevääseen verrattuna synkemmät. Tilanne on heikentynyt valtaosassa alueita. Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset näkyvät useilla toimialoilla. Korkea korkotaso ja hintojen nousu heikentävät kulutusta. Etenkin rakentamisen ja metsäteollisuuden vaikeuksilla ja sopeutustoimilla on alueellisia vaikutuksia.

Heikkenevää kehitystä elinkeinoelämässä odotetaan 34 seutukunnassa, nykyisellä tasolla pysyttäisiin 27 seutukunnassa ja viidellä seudulla ennakoidaan paranevaa kehitystä. Lapissa Rovaniemen ja Tunturi-Lapin seutukunnissa myönteiset odotukset liittyvät ennen kaikkea tulevaan matkailukauteen. Myös kaivosteollisuuden hyvä tilanne heijastuu odotuksiin.

Talous- ja työllisyystilanteen arvioidaan kuitenkin korjaantuvan vuoden mittaan, ja syksyyn 2024 ulottuvat arviot ovat jo selvästi positiivisempia.

Työvoiman saatavuus

Työvoiman kysyntä on taloustilanteen heiketessä hiipunut. Erityisesti lomautettujen määrä on noussut, ja työttömien työnhakijoiden määrä on maltillisessa kasvussa. Osaavan työvoiman saatavuus on kuitenkin edelleen työmarkkinoiden suurin haaste.

Työttömyyden ennakoidaan nousevan lähes kaikissa seutukunnissa seuraavan puolen vuoden aikana. Työttömyyden kasvun odotetaan kuitenkin olevan lyhytaikaista, sillä vuoden päähän ulottuvat arviot ovat myönteisemmät valtaosassa seutukuntia.

Mikä Alueelliset kehitysnäkymät?

Kaksi kertaa vuodessa julkaistava Alueelliset kehitysnäkymät on ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys alueiden nykytilasta ja lähiajan näkymistä. Kyseessä on laadullinen arvio, jossa keskeisessä roolissa ovat aluekehittäjien ja yritysten kehittämisen parissa toimivien henkilöiden näkemykset. Katsaus sisältää yhteenvedon lisäksi alueelliset osuudet. Arviointikohteita ovat elinkeinoelämä ja yritystoiminta, työttömyyden määrä ja osaavan työvoiman saatavuus. Katsauksen arviot on tuotettu kuluvan vuoden lokakuussa.

Lähde ja lisätietoja: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää