KHO: Sai­raan­hoi­to­pii­ril­lä oli oikeus kieltäytyä toimittamasta salassa pidettäviä potilastietoja sähköpostitse

12.10.2022 09:37

Henkilöllä oli ollut julkisuuslain 12 §:n perusteella oikeus saada tieto häntä itseään koskevista salassa pidettävään potilasasiakirjaan sisältyneistä tiedoista. Sairaanhoitopiiri oli toimittanut pyydetyt tiedot henkilön valtuuttamalle asiamiehelle postitse, mutta kieltäytynyt luovuttamasta tietoja pyydetyllä tavalla sähköpostitse.

Asiakirjan antamistapoja koskevan julkisuuslain 16 §:n 1 momentin toinen virke ja 2 momentin (385/2007) ensimmäinen ja toinen virke koskivat sanamuotonsa mukaan ainoastaan julkisten tietojen ja asiakirjojen antamista. Säännösten sanamuodon mukainen rajoittava tulkinta ei kuitenkaan ollut perusteltua ottaen huomioon julkisuuslain tavoitteet ja julkisuuslain yleisen lähtökohdan henkilöä itseään koskevien tietojen saamisesta. Tämän vuoksi näistä säännöksistä ilmenevää periaatetta tiedon pyytäjän oikeudesta saada tieto pyytämällään tavalla oli lähtökohtaisesti perusteltua soveltaa soveltuvin osin myös, kun tietopyyntö koski tietoa tai asiakirjaa, josta tiedon pyytäjällä oli julkisuuslain 11 tai 12 §:n perusteella oikeus saada tieto.

Sairaanhoitopiirillä oli tietojen pyytämistä ja saamista varten käytössä suomi.fi-tunnistautuminen. Tunnistautumisen kautta voi pyytää omia tietojaan, mikä kuitenkin edellytti sitä, että kansalainen itse tunnistautui palvelussa. Sairaanhoitopiirin mukaan sähköpostin osalta viranomainen ei voinut vakuuttua siitä, että tietojen pyytäjä oli se, joka hän väitti olevansa.

Julkisuuslain 16 §:n 2 momentin (385/2007) toisen virkkeen mukaan tietojen sähköinen luovuttaminen lainkohdassa tarkoitetuista asiakirjoista oli viranomaisen harkinnassa. Sairaanhoitopiirin esittämä huomioon ottaen korkein hallinto-oikeus katsoi, että sairaanhoitopiiri ei ollut ylittänyt harkintavaltansa rajoja päättäessään olla luovuttamatta potilasasiakirjaan sisältyviä salassa pidettäviä tietoja sähköpostitse.

Lue koko ratkaisu KHO 2022:118 Suomen Laki -hakupalvelussa.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää