Komissaari Ferreira tutustui hyvien väestösuhteiden edistämiseen Suomessa

21.09.2023 17:03

EU:n koheesio- ja uudistusasioista vastaava komissaari Elisa Ferreira tutustui Vantaalla Euroopan unionin rahoittamaan, oikeusministeriön koordinoimaan osallistavan kotoutumisen hankkeeseen.

Suomessa vierailevalle EU-komissaari Elisa Ferreiralle esiteltiin Vantaalla oikeusministeriön ja Euroopan neuvoston yhteishanketta, jossa tuotetaan ja levitetään tietoa ja välineitä hyvien väestösuhteiden ja kotoutumisen edistämiseksi. Komissaari oli hyvin vaikuttunut sekä hankkeesta että Vantaalla tehtävästä hyvien väestösuhteiden työstä ja lupasi jakaa hyviä käytäntöjä myös muualle Eurooppaan.

Osallistavan kotoutumisen hankkeessa kootaan paikallisia sidosryhmiä suunnittelemaan ja toteuttamaan alueellisia kotouttamisstrategioita. Asiantuntijoita koulutetaan tukemaan sidosryhmiä, jotta osaaminen siirtyy ja hankkeen tulosten kestävyys varmistetaan. 

Hankkeessa myös suunnitellaan kansallinen koordinaatiomekanismi, jolla varmistetaan kotouttamistyön toimijoiden ja päätöksentekijöiden jatkuva vuoropuhelu kaikilla tasoilla.

Komissaarin ottivat Vantaalla vastaan täyskaimat oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen ja Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

- Uusi hallitus on kesällä valmistellut eduskunnalle tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa. On rohkaisevaa, että hyvät väestösuhteet sisältyvät tiedonantoon ja että siihen suunnitellaan myös lisäresursseja. Se tukee myös tässä hankkeesta saatujen tulosten kestävyyttä, sanoi kansliapäällikkö Timonen puheenvuorossaan.

Ferreira vierailee Suomessa 20.–22.9.2023. Vierailullaan komissaari tapaa myös elinkeinoministeri Wille Rydmanin, Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutzin ja pääministeri Petteri Orpon sekä Helsingin kaupungin johtoa ja maakuntajohtajia. Pääkaupunkiseudun lisäksi Ferreira vierailee Mikkelissä, Imatralla ja Lappeenrannassa.

Lähde: oikeusministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää