Komissio haluaa vähentää muovipellettien aiheuttamaa saastumista

17.10.2023 09:56

Euroopan komissio ehdottaa ensi kertaa toimia, joilla vähennetään muovipellettien aiheuttamaa mikromuovisaastetta. 

Muovipelletit ovat yksi tahattomien mikromuovisaasteiden suurimmista lähteistä. Ne ovat raaka-aine, jota käytetään lähes kaikkien muovien valmistuksessa. Komission arvion mukaan ympäristöön vuotaa tai häviää vuosittain 52 000–184 000 tonnia pellettejä. Suurin syy päästöihin on pellettien virheellinen käsittely toimitusketjussa, kuten esimerkiksi valmistuksen tai kuljetuksen aikana. 

Komissio julkaisi ehdotuksen 16. lokakuuta. Ehdotuksella pyritään varmistamaan, että kaikki pellettejä EU:ssa käsittelevät toimijat toteuttavat tarvittavat varotoimenpiteet. Tämän odotetaan vähentävän pellettien päästöjä jopa 74 prosenttia ja vähentävän ihmisten terveydelle ja luonnolle aiheutuvia haittoja. Yhteiset EU:n laajuiset toimenpiteet edistävät myös toimijoiden toimintaedellytysten tasapuolisuutta.

Komissio ehdottaa, että pellettejä käsittelevien toimijoiden täytyy ensisijaisesti estää pellettien päästäminen ympäristöön, toissijaisesti eristää vuotaneet pelletit sen varmistamiseksi, että ne eivät saastuta ympäristöä ja viimeisenä vaihtoehtona puhdistaa ympäristö vuodon tai hävikin jälkeen.

Komissio ehdottaa muun muassa seuraavia toimia:

  • toiminnanharjoittajien on noudatettava tiettyjä parhaita käsittelykäytäntöjä
  • pakollinen sertifiointi eli suurempien toimijoiden olisi saatava riippumattoman kolmannen osapuolen myöntämä todistus siitä, että toiminta täyttää vaatimukset, ja pienempien yritysten olisi annettava oma vakuutus
  • yhdenmukainen menetelmä pellettihävikin arvioimiseksi 

Pienille ja keskisuurille yrityksille asetettaisiin kevyempiä vaatimuksia.

Suomessa on tehty havaintoja ympäristöön, yleensä meren rannoille, kertyneistä pellettirakeista, mutta pellettien yleisyydestä Suomen merialueella ei ole tutkimustietoa tai arvioita. Suomen ympäristökeskuksen PELLETTIMERI-hankkeessa kartoitetaan muovipellettien esiintymistä sekä tunnistetaan niiden kulkeutumisreittejä ja lähteitä.

Lähde: Ympäristöministeriön tiedote

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää