Komissio jatkaa osaa jous­ta­voi­te­tuis­ta val­tion­tu­ki­sään­nöis­tä kuudella kuukaudella

22.11.2023 10:58

Komissio on pidentänyt Venäjän hyökkäyssodan vuoksi käyttöön otettujen, joustavoitettujen valtiontukisääntöjen voimassaoloa osittain kesäkuun 2024 loppuun asti. Komission ilmoituksen perusteella säännöille ei suunnitella tämän jälkeen jatkoa. Komissio arvioi tarvetta kevyemmän valtiontukipolitiikan jatkolle kevään 2024 aikana.

Uusien linjausten myötä joustavoitettujen valtiontukisääntöjen puitteissa hyökkäyssodan aiheuttamista talousvaikutuksista kärsiviä yrityksiä voi kesäkuun 2024 loppuun saakka tukea kahdella tapaa:

  • ns. väliaikaisten tukiohjelmien kautta, joiden yrityskohtainen enimmäistukimäärä nousee 2 miljoonasta eurosta 2,25 miljoonaan euroon sekä
  • kompensoimalla yrityksille sähkön ja kaasun hinnannousun kustannuksia.

Mahdollisuus myöntää yrityksille likviditeettitukea lainojen ja takausten muodossa tulee sen sijaan päättymään vuoden 2023 lopussa. 

”On myönteistä, että komissio linjasi tilapäisten sääntöjen lakkauttamisesta. Suomi on johdonmukaisesti korostanut, että kriisituet ovat aidosti pysyttävä tilapäisinä. Tukivaihteen päälle jääminen voi heikentää merkittävästi sisämarkkinoiden toimintaa ja siten vääristää kilpailua”, toteaa työministeri Arto Satonen.

Kriisitukien voimassaolon jatkaminen on jakanut vahvasti EU:n jäsenmaita. Suomi ja useat saman mieliset jäsenvaltiot eivät ole kannattaneet säännöille jatkoa vuodenvaihteen jälkeen. Suomen näkemyksen mukaan poikkeuksellisen joustavan valtiontukipolitiikan jatko edellyttää näyttöä talousvaikeuksista. Sääntöjä ei tule jatkaa varmuuden vuoksi pelkästään yleisen epävarmuuden takia. 

Tilapäisiä val­tion­tu­ki­sään­tö­jä laajennettu useaan otteeseen

Komission mukaan höllennettyjen sääntöjen jatko on perusteltu, jotta jäsenvaltioilla on talvilämmityskauden aikana tarvittaessa käytössään instrumentit yritysten tukemiseen. Komissio perustelee sääntöjen osittaista jatkoa myös Lähi-idän tilanteen aikaansaamalla energiamarkkinoiden kurssivaihtelulla sekä lisääntyneellä taloudellisella epävarmuudella. 

Tilapäisiä kriisiajan valtiontukisääntöjä on laajennettu useaan otteeseen vuoden 2022 jälkeen. Maaliskuussa 2023 sääntöjä muutettiin tukemaan vihreää siirtymää siten, että tukia voidaan myöntää myös teollisuuden vähähiilisyyden edistämiseen sekä uusiutuvan energian käyttöönoton vauhdittamiseen. Nämä niin kutsutut siirtymäajan valtiontukisäännöt ovat voimassa vuoden 2025 loppuun saakka, eikä niihin kohdistu muutoksia.

Lähde: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää