Korkeakoulujen ohjauksen ja rahoituksen kansainvälinen arviointi julkaistiin

19.06.2023 07:22

Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaaman arvioinnin tavoitteena oli selvittää, miten ministeriön tulisi kehittää korkeakoulujen ohjausta ja rahoitusta muuttuvassa toimintaympäristössä, jotta se voisi parhaalla mahdollisella tavalla parantaa korkeakoulujen laatua ja vaikuttavuutta.

Tiedonkeruusta, kyselyistä, haastatteluista ja kansainvälisestä vertailusta koostuneen arvioinnin toteuttivat Technopolis Group ja 4Front. Arvioinnin loppuraportti julkaistiin 16.6.2023.

- Arviointi tarjoaa arvokasta tietoa korkeakoulujen ohjauksen ja rahoitusmallien uudistamista koskevan työn pohjaksi. Erityisen tärkeitä ovat havainnot ja ehdotukset korkeakoulujen tulevaisuuteen suuntautuvan kehittämistyön tukemiseksi, ylijohtaja Atte Jääskeläinen sanoo.

Arvioinnin mukaan nykyisessä ohjausjärjestelmässä yhdistyy korkeakoulujen vahva autonomia ja tehokkuutta painottava rahoitusmalli. Järjestelmä pyrkii säilyttämään nykytilaa. Muutokset ovat tarpeen, jos ohjauksessa halutaan painottaa nykyistä enemmän katsetta tulevaisuuteen.

Rahoituksen periaatteet tunnetaan hyvin korkeakouluissa ja rahoitusmallilla on merkittävä vaikutus myös korkeakoulujen autonomian piirissä oleviin päätöksiin. Yleisellä tasolla rahoitusmallia pidetään toimivana ja läpinäkyvänä verrattuna muihin vaihtoehtoihin. Malli kuitenkin kannustaa korkeakouluja yhdenmukaisuuteen ja keskinäiseen kilpailuun, vaikka ohjauksen tavoitteena olisikin korkeakoulujen erikoistuminen ja yhteistyö.

Arviointiraportissa hahmotellaan toimia, joilla ministeriö voisi edistää kansallisten korkeakoulupoliittisten tavoitteiden saavuttamista. Toimet liittyvät esimerkiksi korkeakoulujen strategisen kehittämisen ja profiloitumisen tukeen, opiskelijamäärien kasvattamiseen ja TKI-kapasiteetin laajentamiseen. Korkeakoulujen rahoituspohjaa voitaisiin laajentaa niin, että julkisen rahoituksen rinnalle tulisi uusia tulonlähteitä.

Lähde ja lisätietoja: opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää