Korruption torjuntaa halutaan tehostaa EU:ssa

21.09.2023 16:57

Euroopan komissio ehdottaa uutta lainsäädäntöä korruption torjumiseksi. Tavoitteena on ajantasaistaa ja yhdenmukaistaa korruptiorikosten määritelmiä ja rangaistuksia. Valtioneuvosto lähetti 21.9.2023 direktiiviehdotuksen eduskunnalle tiedoksi ja suhtautuu sen tavoitteisiin lähtökohtaisesti myönteisesti.

Komission ehdotus pyrkii vahvistamaan ja täydentämään EU:n nykyistä säännöstöä. Ehdotettu korruptiodirektiivi korvaisi lahjonnan torjuntaa koskevan puitepäätöksen vuodelta 2003.

Valtioneuvosto pitää kannatettavana, että korruptiorikosten torjunnassa pyritään tehokkuuteen kaikkialla EU:ssa. Nämä rikokset tai niiden vaikutukset ovat usein rajat ylittäviä. Valtioneuvosto kiinnittää huomiota siihen, että korruption torjunnassa tarvitaan myös muita kuin rikosoikeudellisia keinoja. Suomen lainsäädännön kannalta direktiiviehdotuksessa on merkittäviä huolellista arviointia vaativia kysymyksiä, jotka liittyvät esimerkiksi valtioneuvoston jäsenten ja kansanedustajien asemaan, kriminalisointeihin, rangaistusasteikkoihin ja seuraamuksiin. Neuvotteluissa on huolehdittava kansallisesta liikkumavarasta.

Lisätietoja hankesivulta.

Lähde: oikeusministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää