Korvausmallia yhtenäistetään rajat ylittävässä ter­vey­den­huol­los­sa

16.09.2022 09:08

Hallitus esittää muutoksia rajat ylittävästä terveydenhuollosta annettuun lakiin. Keskeisin muutos liittyy potilasdirektiivin mukaisen korvausmallin uusimiseen.

Nykyisen lain mukaan potilas on oikeutettu saamaan sairaanvakuutuslain mukaisen Kela-korvauksen hoito-, lääke- ja matkakustannuksista, kun hän hakeutuu potilasdirektiivin sääntöjen nojalla kiireettömään hoitoon EU- tai ETA-valtioon tai Sveitsiin. Äkillisissä sairastumisissa tai ennakkoluvalla hoitoa saanut potilas on oikeutettu saamaan korvauksen, joka määräytyy oman kotikunnan vastaavan hoidon kustannuksen ja asiakasmaksun mukaan.

Jatkossa korvausmalli olisi lähes samanlainen sekä hoitoon hakeutumisessa että äkillisessä sairastumisessa tai ennakkoluvalla saadussa hoidossa. 

Kustannukset korvattaisiin enintään siihen määrään saakka, joka vastaisi henkilön hyvinvointialueella, Helsingin kaupungissa tai HUS-yhtymässä samasta tai vastaavasta hoidosta aiheutuneita kustannuksia. Korvaus ei voisi kuitenkaan ylittää henkilön terveyspalvelusta tosiasiallisesti maksamaa kustannusta. Henkilön maksettavaksi jäisi aina samasta tai vastaavasta hoidosta potilaalta Suomessa perittävä asiakasmaksu. Matkakustannukset ja lääkkeet korvattaisiin jatkossakin sairausvakuutuslain nojalla. 

Kustannusten korvaaminen edellyttäisi, että hoidon on arvoitu olevan henkilölle lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti tarpeellinen. Lisäksi edellytettäisiin, että ulkomailla annetun palvelun katsottaisiin kuuluvan terveydenhuollon palveluvalikoimaan Suomessa. Kiireettömään hoitoon hakeutumisessa henkilöllä pitäisi olla myös lähete, jos häneltä lain mukaan vaadittaisiin sellainen hänen asioidessa julkisessa terveydenhuollossa Suomessa.

Lähtökohtaisesti potilasdirektiivin mukainen korvaus koskisi sellaisia tilanteita ja palveluita, joita hyvinvointialueen, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymän olisi muutenkin kansallisen lain mukaan järjestettävä henkilölle.

Korvausoikeus kattaisi EU- ja ETA-valtioissa, Sveitsissä ja Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneessä kuningaskunnassa annettua hoitoa.

Muutoksen tavoitteena on, että rajat ylittävän terveydenhuollon korvausmalli vastaisi sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistuksen mukaista uutta lainsäädäntöä. Samalla otetaan huomioon Euroopan komission Suomelle antamat kannanotot nykyisen korvausmallin suhteesta potilasdirektiivin tavoitteisiin.

Muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2023.

Lähde: sosiaali- ja terveysministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää