Kotoutumislain koko­nai­suu­dis­tuk­sen tärkein tavoite on maa­han­muut­ta­nei­den kotoutumisen ja työllistymisen nopeutuminen

07.10.2022 09:06

Hallituksen esitys kotoutumislain kokonaisuudistukseksi pyrkii vahvistamaan maahanmuuttaneiden osallisuutta yhteiskunnassa ja tehostamaan kotoutumisen edistämistä. Tavoitteena on myös tasa-arvon ja hyvinvoinnin lisääminen sekä hyvien väestösuhteiden edistäminen. Uudistuksen tarkoitus on sujuvoittaa polkuja työelämään ja parantaa maahanmuuttajanaisten ja muiden työvoiman ulkopuolella olevien maahanmuuttajien tavoittamista palveluihin.

Eduskunnalle 6.10.2022 annettu hallituksen esitys kotoutumislain kokonaisuudistukseksi tukisi maahanmuuttaneiden kotoutumista ja työllistymistä kehittämällä alkuvaiheen kotoutumispalveluita. Pyrkimyksenä olisi myös vahvistaa maahanmuuttaneiden tarpeiden huomioon ottamista koko palvelujärjestelmässä. Uusi laki kumoaisi vanhan samannimisen lain. 

”Sujuvampi kotoutuminen vahvistaa osallisuutta ja helpottaa työllistymistä, mikä avaa maahanmuuttaneille myös muita ovia suomalaiseen yhteiskuntaan”, sanoo työministeri Tuula Haatainen

Kuntien vastuu kotoutumisen edistämisessä vahvistuisi

Esitys lisäisi kunnan vastuuta kotoutumisen edistämisestä. Kotoutumista edistävät palvelut järjestettäisiin lakiesityksen mukaan osana uutta kunnan kotoutumisohjelmaa sekä muina palveluina, joilla tarkoitettaisiin kunnan, hyvinvointialueen ja Kelan palveluita sekä järjestöjen, yhdistysten tai yhteisöjen toimintaa.

Kotoutumislaki kytkeytyy hallituksen muihin isoihin uudistuksiin kuten työvoimapalvelu-uudistukseen (TE2024). Palveluiden yhteensovittaminen ja tarjoaminen helpottuisi, kun kunnan käytössä olisi kotoutumisen edistämisen, osaamisen kehittämisen sekä työllistymisen edistämisen palveluita. 

”Kunnissa on paras tuntemus paikallisista erityispiirteistä, opintotarjonnasta ja esimerkiksi elinkeinoelämän tarpeista, joiden huomioiminen tukee kotoutumisen edistämistä”, ministeri Haatainen muistuttaa. 

Ko­tou­tu­mis­oh­jel­ma tehostaisi siirtymiä töihin ja koulutukseen

Kaikille maahanmuuttaneille tarjottaisiin matalan kynnyksen ohjaus- ja neuvontapalveluita ja perustietoa suomalaisen yhteiskunnan toiminnasta.  

Kunnan kotoutumisohjelma olisi kokonaisuus, johon sisältyisi osaamisen ja kotoutumisen palvelutarpeen arviointi, kotoutumissuunnitelma, monikielinen yhteiskuntaorientaatio, koulutusta, muita kotoutumista ja työllistymistä edistäviä palveluita sekä jatko-ohjaus ohjelman päättyessä. 

Ko­tou­tu­mis­suun­ni­tel­ma vastaisi yksilöllisiin pal­ve­lu­tar­pei­siin

Maahanmuuttaneen yksilöllisiin palvelutarpeisiin vastattaisiin hänelle laadittavalla kotoutumissuunnitelmalla, jossa sovittaisiin, mihin kunnan kotoutumisohjelman mukaisiin palveluihin hän osallistuu. 

Esitys lisäisi kotoutumissuunnitelmien tavoitteellisuutta ja vahvistaisi kotoutumisen edistämisen yhteyttä työelämään. Esitys lyhentäisi kotoutumissuunnitelman enimmäiskestoa ja tehostaisi jatko-ohjausta työelämään tai työllisyys- tai koulutuspalveluihin. 

Nykyistä isompi osa maa­han­muut­ta­neis­ta mukaan palveluihin

Lakiesitys pyrkii tavoittamaan aiempaa useampia maahanmuuttaneita kotoutumispalveluihin. 

Kunnat tekisivät osaamisen ja kotoutumisen palvelutarpeen arvioinnin ja kotoutumissuunnitelman sekä työttömänä työnhakijana että työvoiman ulkopuolella oleville maahanmuuttajille: arviointiin pyrittäisiin tavoittamaan muun muassa kansainvälistä suojelua saavat, kotihoidon tukea saavat ja ihmiskaupan uhrit. Tarvittaessa arvioinnit ja suunnitelmat tehtäisiin kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyönä.

”Pyrkimyksenä on, että maahanmuuttaneet tavoitettaisiin heti maahanmuuton alkuvaiheessa ja myös työvoiman ulkopuolella olevat ryhmät saataisiin nykyistä laajemmin palveluihin. Kun kotona lapsia hoitavat vanhemmat pääsevät paremmin palveluihin, se edistää koko perheen kotoutumista. Näin on erityisesti maahanmuuttajanaisten kohdalla”, sanoo ministeri Haatainen.

Kieliopintoihin tulisi päättötestaus

Kotoutumisohjelmaan sisältyvään kotoutumiskoulutukseen lisättäisiin suomen tai ruotsin kielen taidon päättötestaus. Omaehtoisten opintojen tukemista muutettaisiin siten, että maahanmuuttaneiden mahdollisuudet kehittää osaamistaan eivät heikentyisi, vaikka kotoutumissuunnitelman enimmäiskesto lyhenisi. 

Maahanmuuttaneiden koulutus- ja työllistymispolkuja tehostettaisiin vahvistamalla osaamisen tunnistamista ja sovittamalla kotoutumiskoulutus nykyistä tiiviimmin yhteen muiden työllisyys- ja koulutuspalveluiden kanssa. 

Esitys tehostaisi palveluiden yh­teen­so­vit­ta­mis­ta

Lakiesityksessä säädettäisiin myös viranomaisten tehtävistä ja yhteistyöstä. Kotoutumisen edistäminen on osa valtakunnallista, alueellista ja paikallista hallintoa, ja viranomaisten välinen yhteistyö on keskeistä kotoutumisen edistämisessä.

Esityksessä selkeytettäisiin kansainvälistä suojelua saavien kuntaan ohjaamista ja eri viranomaisten vastuita kiintiöpakolaisten vastaanoton alkuvaiheessa. Ilman huoltajaa tulleiden lasten perheryhmäkodeissa asumisesta esitettäisiin sosiaalihuoltolain mukaista toimintaa.

Kokonaisuudistus yksinkertaistaisi rahoitusjärjestelmää, jonka perustella valtio maksaa kunnille ja jatkossa myös hyvinvointialueille korvauksia kotoutumisen edistämisestä. Kunnille esitetään lisärahoitusta uusien tehtävien myötä.

Esityksen suhde muuhun sää­dös­val­mis­te­luun

Uusi laki selkeyttäisi viranomaisten vastuita ottamalla huomioon valtioneuvoston selonteossa kotoutumisen edistämisen uudistamistarpeista (VNS 6/2021) esitetyt linjaukset ja hyvinvointialueiden perustamisesta ja työvoimapalvelu-uudistuksesta johtuvat muutokset.

Työ- ja elinkeinoministeriössä on valmisteltu myös hallituksen esitys laeiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain, kotoutumisen edistämisestä annetun lain sekä työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain muuttamisesta (HE 84/2022 vp), joka vastaisi hyvinvointialueiden käynnistymisestä aiheutuviin muutoksiin, kunnes kotoutumislain kokonaisuudistus tulisi voimaan. 

Eduskunnalle on annettu myös hallituksen esitys laeiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain ja kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain 14 §:n muuttamisesta (HE 135/2022 vp), jossa esitetään muutoksia kahteen lakiin tilapäistä suojelua saavien palveluiden turvaamiseksi kaikissa tilanteissa.

Kotoutumislain koko­nai­suu­dis­tus tulisi voimaan 2025

Kotoutumislain kokonaisuudistusta koskeva hallituksen esitys annettiin eduskunnalle 6.10.2022. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2025 alussa samaan aikaan työvoimapalvelu-uudistuksen kanssa.

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä ja siihen liittyviksi laeiksi HE 208/2022 vp.

Lähde: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää