Kunnille ja järjestöille yli 3,8 miljoonaa euroa luon­non­hoi­to­töi­hin

17.05.2023 08:11

Uudenmaan ELY-keskus on myöntänyt kunnille ja järjestöille yli 3,8 miljoonaa euroa avustusta elinympäristöjen hoitoon ja kunnostamiseen. Avustus on tarkoitettu konkreettisiin ennallistamis-, kunnostus- ja hoitohankkeisiin sekä niitä tukeviin inventointi- ja suunnittelutöihin. Avustus on osa Helmi-ohjelmaa.

​​​​​​​Kunta-Helmi- ja Järjestö-Helmi-avustusta myönnettiin yhteensä 46 hankkeelle. Hankkeet kohdistuvat soihin, lintuvesiin, kosteikkoihin, pienvesiin ja rantaluontoon, sekä metsäisiin elinympäristöihin. Hankkeet rahoittavat toimenpiteitä omalla rahallaan noin 678 000 eurolla.

Syksyllä käynnistetty avustushaku herätti jälleen laajasti kiinnostusta kunnissa, järjestöissä, yhdistyksissä ja vesiosuuskunnissa. Hakemuksia saapui yhteensä 62 ja kokonaisuudessaan avustusta haettiin lähes 5,6 miljoonalla eurolla.

”Helmi-ohjelmassa tartumme hyvin konkreettisella tavalla Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn, eli elinympäristöjen vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen. Kuntien ja järjestöjen hankkeet ovat tärkeä osa Helmi-ohjelman toteutusta. Lisäksi ne tarjoavat monelle mahdollisuuden osallistua luonnon tilan parantamiseen”, sanoo Helmi-ohjelman ohjelmapäällikkö Maaret Väänänen.

Hankkeita Hangosta Kittilään ja Vaasasta Tohmajärvelle

Kunta-Helmi- ja Järjestö-Helmi -hankkeita toteutetaan koko Suomessa. Yksi kohdekeskittymä on aivan eteläisimmässä Suomessa sijaitseva Hankoniemi. Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin vetämässä yhteishankkeessa kunnostetaan ja hoidetaan yhdeksää eri aluetta avustuksen turvin. Useiden uhanalaisten hyönteis- ja kasvilajien elinympäristönä toimivien avointen hiekkarantojen ja paahdeympäristöjen umpeenkasvua pyritään torjumaan kone- ja ihmisvoimin. Samalla lukuisia uhanalaisia perinnebiotooppeja, kuten ketoja ja niittyjä, hoidetaan niitto- ja raivaustoimilla.

Avustusta sai myös esimerkiksi Värtsilän riistamiehet ry Pohjois-Karjalassa sijaitsevan kansainvälisesti arvokkaan Sääperin lintuveden kunnostukseen. Jo useiden kunnostustoimien kohteena ollutta vesistöä kohennetaan lisää toteuttamalla noin kolmen hehtaarin kokoinen kosteikko sekä lisäämällä umpeenkasvaneen rantaluhdan avovesialueita. Kunnostus tukee koko Värtsilän laakson luonnon monimuotoisuutta ja lisää elinympäristöjä järven taantuneelle pesimälinnustolle sekä tuhansille sitä levähdyspaikkana käyttäville muuttolinnuille.

Avustukset kunnille ja järjestöille osa Helmi-ohjelmaa

Helmi-ohjelma on ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteinen ohjelma. Ohjelman tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja parantaa elinympäristöjen tilaa muun muassa suojelemalla ja ennallistamalla soita, kunnostamalla ja hoitamalla lintuvesiä, perinnebiotooppeja ja metsäisiä elinympäristöjä sekä pienvesi- ja rantaluontoa. Toiminta perustuu maanomistajien vapaaehtoisuuteen.

Lähde: ympäristöministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää