Lääkeasioiden uudistuksen kokouksissa keskusteltiin kauden saavutuksista ja esiteltiin selvityksiä

12.04.2023 07:47

Koordinaatioryhmän kokouksessa käytiin läpi hallituskauden aikana tehtyjä toimenpiteitä. 

Tiedonhallinnan jaoksen ensimmäisen työpaketin eli Kanta-lääkityslistan osalta on edetty kansalliseen käyttöönottoon. Lääkityslistan valmistelu etenee vaiheistetun suunnitelman mukaisesti ja eduskunnassa on hyväksytty lääkityslistan käyttöönoton jatkon mahdollistavat lainsäädäntömuutokset.

Toisen työpaketin eli lääketietovarannon selvityskokonaisuudet ovat valmistuneet. Keskitetty lääketietovaranto on tunnistettu edellytykseksi myös lääkehoidon tiedolla johtamisen ja ohjauksen kehittämiseen.

Kolmannen työpaketin esiselvitys on juuri valmistunut. Esiselvitys käsittelee lääketiedon hyödyntämistä lääkehoidon ja lääkkeen käytön dataperusteisessa ohjauksessa. Kohti rationaalisen lääkehoidon ja lääkehuollon tietojohtamista -selvitys sisältää toimintamalliehdotukset arviointiin, seurantaan ja ohjaukseen sekä uusien lääkkeiden hallittuun käyttöön. Selvitys sisältää myös kehittämisen tiekartan.

Ohjaus- ja rahoitusjaoksessa on käsitelty ns. tulevaisuuden lääkemaisemaa. Tavoitteena on edistää lääkkeiden järkevää käyttöä, hallita kustannuksia, turvata niin uusien kuin vakiintuneiden lääkkeiden saatavuus ja uudistaa nykyistä monikanavaista arviointitoimintaa. Sote-järjestelmän osalta on käsitelty palvelurakenteita, palvelujärjestelmien rajapintoja sekä lääkehoidon ohjauksen kehittämistä osana sote-järjestelmää. Lisäksi jaoksessa on pohdittu viitehintajärjestelmän ja kansallisen hankintatoiminnan kehittämistarpeita. Jaoksen linjausraportti julkaistaan huhtikuussa 2023.

Apteekkijaoksessa keskustellaan loppukaudesta apteekkitalouden kokonaisuudistuksen mahdollisista tietotarpeista, reunaehdoista sekä tavoitteista. Ensimmäiset tulokset vuoden 2023 alusta voimaan tulleista lääketaksan ja apteekkiveron muutosten vaikutuksista saadaan vasta ensi keväänä.

Koordinaatioryhmän 6.2.2023 pidetyssä kokouksessa käsiteltiin ohjaus- ja rahoitusjaoksen selvityshenkilön Sinikka Rajaniemen selvitystä lääkehoidon ohjauksen kehittämisestä sekä apteekkijaoksen selvitystä apteekkijärjestelmän kehittämisestä. Lisäksi tiedonhallintajaoksen selvitykset lääketietovarannon toimintaedellytyksistä ja kustannushyödyistä sekä ratkaisukuvaus ovat valmistuneet.

Lisätietoja hankesivulta sekä sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivulta.

Lähde: sosiaali- ja terveysministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää