Lakiluonnos vaikutusvallan kaup­paa­mis­ri­kok­ses­ta lausunnolle

13.10.2022 14:53

Lahjusrikossääntelyä ehdotetaan täydennettäväksi siten, että vaikutusvallan väärinkäyttö säädetään rangaistavaksi. Uusi rikosnimike olisi vaikutusvallan kauppaamisrikos. Tavoitteena on tehostaa korruption torjuntaa ja rikosvastuun toteutumista.

Lakiluonnoksen mukaan vaikutusvallan kauppaamisrikokseen syyllistyisi se, joka tarjoaa toiselle palkkion siitä, että tämä vaikuttaisi epäasiallisesti virkamiehen tai kansanedustajan päätöksentekoon tai päätöksen valmisteluun. Samoin rikokseen syyllistyisi palkkiota epäasiallisesta vaikuttamisesta pyytävä. Kyse on siis eduntarjoajan ja ns. välihenkilön toiminnan rangaistavuudesta.

Oikeushenkilön rangaistusvastuun ehdotetaan ulottuvan vaikutusvallan kauppaamisrikokseen. Tavoitteena on korostaa yhteisöjen vastuuta valvoa ja estää vaikutusvallan kauppaamisrikoksena rangaistavia tekoja toiminnassaan.

Vaikutusvallan väärinkäytön rangaistavuus ollut esillä eri yhteyksissä

Kun Suomi liittyi vuonna 2002 Euroopan neuvoston (EN) lahjontaa koskevaan rikosoikeudelliseen yleissopimukseen, se teki samalla varauman vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisointia koskevaan velvoitteeseen. Varauma on tämän jälkeen uusittu. Eduskunta edellytti kuitenkin vuonna 2010, että hallitus valmistelee lakiehdotuksen vaikutusvallan väärinkäytön säätämiseksi rangaistavaksi. Asiaa on sittemmin valmisteltu niin eri työryhmissä kuin viimeksi virkatyönä oikeusministeriössä.

Vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisoinnin tarpeeseen on kiinnitetty huomiota myös kansallisessa korruptionvastaisessa strategiassa 2021–2023, Euroopan komission vuoden 2022 oikeusvaltiokertomuksessa sekä EN:n korruptionvastaisen toimielimen (GRECO) valvontatoiminnassa.

Vaikutusvallan kauppaamisrikoksen säätämistä ja EN:n lahjontaa koskevan yleissopimuksen varauman peruuttamista koskeva luonnos hallituksen esitykseksi on lähetty lausuntokierrokselle 25.11.2022 saakka.

Lisätietoja hankesivulta.

Lähde: oikeusministeriön tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää