Las­ten­suo­je­lu­yk­si­köi­hin sijoitetut lapset toivovat enemmän aikuisten yksilöllistä aikaa ja yhteistä toimintaa

26.02.2024 09:29

Aluehallintoviraston tarkastuskäynnit lastensuojeluyksiköihin ovat osa lakisääteistä ja suunnitelmallista sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen valvontaa. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto teki vuonna 2023 tarkastuskäynnin 56 lastensuojeluyksikköön ja keskusteli yhteensä 104 sijoitetun lapsen kanssa. Lapset olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä sijoituspaikkaansa.

Tar­kas­tus­käyn­neil­lä selviää tarve ohjaukselle ja lisävalvonnalle

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella oli vuoden 2023 lopussa kaikkiaan 123 lastensuojelulaitosta ja 23 ammatillista perhekotia viiden hyvinvointialueen alueilla. Lastensuojeluyksiköitä valvovat omavalvonnallisesti yksiköt itse sekä hyvinvointialueet ja valvontaviranomaiset. Valvonnalla pyritään varmistamaan erityisesti lastensuojelulain (417/2007) mukaisten rajoitustoimenpiteiden, lasten perusoikeuksien ja hyvän kohtelun toteutumista lastensuojeluyksiköissä.

Länsi ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto teki vuonna 2023 valvonnan tarkastuskäynnin 56 lastensuojeluyksikköön ja keskusteli yhteensä 104 sijoitetun lapsen kanssa.

Tarkastuskäynneillä annettiin ohjausta muun muassa:

  • yksiköiden riittävästä henkilöstömäärästä ja henkilöstön osaamisesta lasten tarpeisiin nähden
  • yksikön vastuuhenkilöiden tehtävistä   
  • opiskelijoiden käyttämisestä tehtävissä, joissa edellytetään sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöä
  • yksikköön sijoitettujen lasten perusoikeuksien rajoittaminen yksikön säännöillä ilman lapsikohtaista harkintaa
  • lasten asianmukaisesta kohtelusta
  • rajoitustoimenpiteiden lainmukaisesta toteuttamisesta ja kirjaamisesta
  • yksikön säännöistä, kasvatuskäytänteistä ja kohtelusta toimintakäytännöt sekä
  • oikeusturvakeinojen kertomisesta lapsille.


Osalla tarkastuskäyntejä todettiin, että annettu ohjaus oli ollut riittävää, kun taas osa tarkastuskäynneistä johti valvonnan jatkumiseen joko aluehallintovirastossa tai hyvinvointialueella.

Keskusteluista sijoitettujen lasten kanssa merkittävää tietoa lasten oloista ja kokemuksista

Sijoitettujen lasten tapaamisilla tarkastuskäyntien yhteydessä varmistetaan erityisesti lasten perusoikeuksien ja hyvän kohtelun toteutuminen lastensuojeluyksiköissä. Lasten kokemukset antavat kuvaa myös lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimenpiteiden lainmukaisuudesta.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston vuonna 2023 tapaamat 104 lasta olivat pääosin tyytyväisiä sijoituspaikkaansa. Osa lapsista oli kokenut oman tai toisen lapsen rajoituksen tai yksikön säännöt epäasianmukaisina tai työntekijöiden toiminnan epäjohdonmukaisena.

Useimmat lapset tiesivät asioistaan vastaavan sosiaalityöntekijän sekä sen, miten häneen saa tarvittaessa yhteyden. Lapset kertoivat kokevansa omaohjaajan tärkeäksi aikuiseksi. Pieni osa lapsista tunsi oikeusturvakeinonsa ja oli myös käyttänyt niitä. Lapset toivoivat enemmän aikuisten yksilöllistä aikaa sekä yhteistä toimintaa lasten ja aikuisten kesken.

Lastensuojelulaissa säädetty hyvää kohtelua koskeva suunnitelma kertoo siitä, miten lasten itsemääräämisoikeutta tuetaan, miten hyvästä hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja huolenpidosta huolehditaan, miten rajoitukset toteutetaan ja miten lasten itsemääräämisoikeutta tuetaan. Tavatut lapset eivät useimmiten tienneet yksikön hyvää kohtelua koskevan suunnitelman olemassaolosta tai osanneet kertoa, ovatko osallistuneet sen laatimiseen. Vaikka yksiköiden suunnitelmat pääsääntöisesti olivatkin ajan tasalla ja lapset olivat henkilökunnan mukaan osallistuneet niiden laatimiseen, suunnitelman käytäntöön vieminen osoittautui haasteelliseksi.

Tarkastuskäynneillä yksiköitä ohjattiin saattamaan hyvää kohtelua koskevat suunnitelmat lasten kannalta ymmärrettävään ja käytettävään muotoon. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ohjasi yksiköitä lisäksi käsittelemään suunnitelmansa lasten ja erityisesti yksikköön tulevien uusien lasten kanssa.

Lähde: aluehallintoviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää