Lausuntokierros: Polttoaineiden valmisteveroa ja ajoneuvoveron perusveroa alennetaan

31.08.2023 07:53

Kotitalouksien ostovoimaa vahvistetaan keventämällä liikkumisen verotusta. Hallitus huomioi ja kompensoi jakeluvelvoitepäätöksen vaikutukset pumppuhintoihin. Lisäksi ajoneuvoveron perusveroa kevennetään 50 miljoonalla eurolla. Lausuntokierroksella olevista hallituksen esityksistä voi antaa palautetta 13.9.2023 saakka.

Polttoaineveron lasku voimaan vuoden 2024 alussa

Esityksellä nestemäisten polttoaineiden valmisteverolain muuttamisesta alennettaisiin liikennepolttoaineiden valmisteverotusta vuoden 2024 alusta kompensoimaan hallitusohjelman mukaisesta jakeluvelvoitteen nousu-urasta syntyvää keskimääräistä polttoaineiden hinnannousua kehyskaudella. 

Valmisteveron alennus olisi bensiinille ja sitä korvaaville tuotteille keskimäärin 3,5 senttiä litralta ja dieselille ja sitä korvaaville polttoaineille keskimäärin 4,0 senttiä litralta. Valmisteveron alennuksen arvioidaan alentavan bensiinin arvonlisäverollista pumppuhintaa noin 4,4 senttiä litralta ja dieselin arvonlisäverollista pumppuhintaa noin 4,9 senttiä litralta. 

Lain ehdotetaan tulevan voimaan 1.1.2024

Ajoneuvoveron perusveron kevennys kohdistuisi vanhempiin autoihin

Esityksellä ajoneuvoverolain muuttamisesta kevennettäisiin henkilö- ja pakettiautoilta vuosittain kannettavaa ajoneuvoveron perusveroa. Veronkevennyksellä alennettaisiin maltillisesti keski- ja suuripäästöisten autojen verorasitusta, sillä erityisesti näiden autojen käyttökustannukset ovat nousseet polttoaineen hinnan kohoamisen myötä. 

Perusveron alennus pyritään painottamaan alemman tulotason kotitalouksien käytössä oleviin vanhempiin autoihin. Veronalennuksen kohteena olevien autojen vuosittainen ajoneuvovero kevenisi keskimäärin noin 28 euroa. Suurimmillaan veronalennus olisi 52 euroa vuodessa. 

Pääsääntöisesti vuoden 2017 jälkeen ensirekisteröityjen autojen verotus ei muuttuisi. Ajoneuvoveron kevennyksen kohdentamisella erityisesti vanhoihin autoihin arvioidaan olevan korkeintaan vähäinen liikenteen hiilidioksidipäästöjä lisäävä vaikutus, mutta kevennyksellä on myönteisiä vaikutuksia pieni- ja keskituloisten taloudelliseen asemaan verrattuna muihin toteutusvaihtoehtoihin.

Perusveroa kannettaisiin uusien veroperusteiden mukaan 1.1.2025 lähtien. Koska ajoneuvoveron perusvero on päiväkohtainen ja kannetaan etukäteen 12 kuukauden pituiselta ajoneuvokohtaiselta verokaudelta, uusien veroperusteiden mukaista veroa sisältäviä verolippuja lähetettäisiin kuitenkin jo tammikuusta 2024 alkaen.

Lausun­to­kier­rok­set päättyvät syyskuussa

Valtiovarainministeriö lähetti ehdotukset lausuntokierrokselle 30.8.2023. Lausuntoaika päättyy 13.9.2023. Lausuntokierroksen jälkeen ministeriö tekee tarvittavat muutokset lakiluonnoksiin. Hallituksen on tarkoitus antaa lopulliset hallituksen esitykset eduskunnan käsiteltäväksi viikolla 41.

Lähde: valtiovarainministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää