Lausuntokierros yliopistojen ja am­mat­ti­kor­kea­kou­lu­jen maksuasetusten muutoksista alkaa

23.01.2024 18:38

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut lausuntokierroksen korkeakoulujen toiminnassa perittävistä maksuista annettujen valtioneuvoston asetusten muuttamisesta. Lausuntoaikaa on 1.3.2024 saakka.

Maksuasetusmuutoksilla ehdotetaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen avoimen korkeakouluopetuksen enimmäismaksujen nostamista nykyisestä 15 eurosta 45 euroon opintopisteeltä. Korkeakoulu voi päättää myös tätä matalammasta hinnoittelusta tai täysin maksuttomasta tarjonnasta.

- Uudistuksen tavoitteena on laajentaa ja lisätä avointa koulutustarjontaa. Matalat enimmäishinnat ovat johtaneet siihen, ettei monia koulutuksia ole kannattanut tarjota avoimen kautta. Kärsimme laajasta osaajapulasta. Nyt teemme määrätietoisesti toimia, jotta koulutusta olisi tarjolla mahdollisimman monelle, toteaa tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala.

Maksuasetusten muutokset toteuttavat pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman linjausta, jonka mukaan avoimen korkeakouluopetuksen roolia väylänä osaamisen kehittämisessä vahvistetaan. Jotta monipuolinen osaamisen kehittäminen eri aloilla avoimen korkeakouluopetuksen kautta on mahdollista, lisätään koulutuksen järjestäjän mahdollisuuksia periä nykyistä korkeampia maksuja, jotka vastaavat paremmin koulutuksen järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia.

Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää maksuasetusmuutoksista lausuntoja Lausuntopalvelun kautta viimeistään 1.3.2024.

Lähde: opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää