Luonnos Kansalliseksi met­sä­stra­te­giak­si 2035 lausunnoille

10.10.2022 10:30

Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnoille luonnoksen Kansalliseksi metsästrategiaksi (KMS2035). Uudistettu strategia tulee ohjaamaan Suomen metsäpolitiikkaa ja julkisen vallan metsätoimia vuoteen 2035 saakka. Lausuntoaika jatkuu 14.11.2022 asti.

Metsästrategian uudistamisen taustalla on alan toimintaympäristön nopea muutos sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Esimerkiksi huoltovarmuuteen ja omavaraisuuteen liittyvät tavoitteet heijastuvat voimakkaasti suomalaiseen metsäalaan. Strategialla on lisäksi liittymäkohtia useisiin muihin kansallisiin ja kansainvälisiin strategioihin ja ohjelmiin.

Kansallinen metsästrategia on yhteensovittava elinkeinostrategia, jossa otetaan huomioon niin ihminen, ympäristö kuin talous. Myös strategialuonnoksessa huomioidaan siksi kokonaisvaltaisesti kestävän kehityksen eri osa-alueet. Metsien merkitykseen ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa kiinnitetään luonnoksessa erityistä huomiota.

Uuden metsästrategian visio on ”Kasvavaa hyvinvointia metsistä ja metsille”. Strategia rakentuu neljästä päämäärästä, jotka muodostavat yhdessä tasapainoisen kokonaisuuden. Päämäärät ovat:

  • Suomi on kilpailukykyinen toimintaympäristö uudistuvalle ja vastuulliselle metsäalalle.
  • Metsät ovat aktiivisessa, kestävässä ja monipuolisessa käytössä.
  • Vahvistamme metsien elinvoimaisuutta, monimuotoisuutta ja sopeutumiskykyä.
  • Vahvistamme tiedolla johtamista ja osaamista metsäalalla.

Strategian toimeenpanoa varten on laadittu lisäksi hankesalkku, jossa kuvataan keskeisimmät toimenpiteet päämäärien ja tavoitteiden saavuttamiseksi.

Strategian valmistelu on edennyt vuoden 2022 aikana vaiheittain laajasti osallistavassa prosessissa. Valmistelun kuluessa on järjestetty lukuisia työpajoja, kyselyjä, seminaareja ja keskustelutilaisuuksia eri sidosryhmille. Strategiatyötä on tuettu myös monilla tutkimus- ja selvityshankkeilla.

Nyt alkanut lausuntokierros on keskeinen osa metsästrategian vuorovaikutteista valmisteluprosessia. Strategia viimeistellään lausuntokierroksella saadun palautteen pohjalta, ja kansallinen metsäneuvosto käsittelee sitä sen jälkeen joulukuun kokouksessaan.

Lähde: maa- ja metsätalousministeriön tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää