Metsien mo­ni­muo­toi­suut­ta turvaaville yh­teis­toi­min­ta­ver­kos­to­hank­keil­le avattu rahoitushaku

19.09.2022 13:17

Yhteistoimintaverkostohankkeilla edistetään Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman (METSO) tavoitteita ja käytännön toteutusta. Maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö ovat avanneet yhteisen rahoitushaun, jolla halutaan vahvistaa alueellista yhteistyötä metsien monimuotoisuuden turvaamiseksi. Rahoitushakemukset tulee toimittaa maa- ja metsätalousministeriöön viimeistään 15.11.2022.

Metsien suojelua, hoitoa ja käyttöä yhteensovittavissa yhteistoimintaverkostohankkeissa voi olla mukana esimerkiksi metsänomistajia, ELY-keskus, Suomen metsäkeskus, kuntia, yrityksiä, järjestöjä ja muita toimijoita. Verkostohankkeiden rahoittamiseen on käytössä vuosittain yhteensä noin 100 000–150 000 euroa. Vuonna 2023 on tarkoitus käynnistää 1–3 hanketta. Hankkeita varaudutaan rahoittamaan myös vuosina 2024–2025, jos valtion talousarviossa osoitetaan niille tarvittavat määrärahat.

Haussa on mukana kolme teemaa

Hankkeiden tavoitteena on vahvistaa monimuotoisuusjatkumoita ja tukea metsänomistajia omaehtoisessa luonnonhoidossa.

  • Jalopuustoiset sekametsät.  Muuttuvassa ilmastossa rakenteellisesti ja lajistollisesti monimuotoinen metsä on sopeutumiskykyisempi. Ilmastonmuutoksen ennakoidaan suosivan jalopuiden lisääntymistä ja leviämistä. Teeman tavoitteena on alueellisten jalopuujatkumoiden vahvistaminen kangasmetsissä luonnonhoidon keinoin.
  • Rantojen monimuotoisuusjatkumot. Pienvesien ja muiden vesistöjen rannat muodostavat luontaisia elinympäristöjen verkostoja ja ovat monimuotoisuudelle tärkeitä vaihettumisvyöhykkeitä. Teeman tavoitteena on edistää maanomistajayhteistyöllä ja erilaisin luonnonhoidon keinoin monimuotoisten metsäisten rantojen ja rantakosteikkojen jatkumoita.
  • Metsänomistaja luonnonhoidon toteuttajana. Talousmetsien luonnonhoidon keinoin voidaan lisätä monimuotoisuutta ja edistää myös uhanalaista tai silmälläpidettävää lajistoa. Teemassa kehitetään maanomistajalähtöisesti luonnonhoidon toteutusta ja luonnonhoidosta hyötyvän lajiston turvaamista.

Vapaaehtoisuuteen pohjaava METSO-ohjelma tarjoaa maanomistajalle mahdollisuuden suojella metsäänsä korvausta vastaan, joko pysyvästi tai määräaikaisesti. METSO-ohjelmassa toteutetaan myös luonnonhoitoa ilman maanomistajalle aiheutuvia kuluja. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti ohjelmaan kuuluu myös METSOn tavoitteita tukevaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa. METSO-ohjelma on ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteishanke.

Lähde: maa- ja metsätalousministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää