Ministeri Henriksson Vilnassa: Väkivallan uhrien matalan kynnyksen tukipalveluille kova kysyntä

09.09.2022 13:05

Pohjoismaiden ja Baltian maiden oikeusministeritapaamisessa Vilnassa tänään puhunut oikeusministeri Anna-Maja Henriksson muistutti, että työtä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi tarvitaan vielä pitkään onnistuneiden lakiuudistusten jälkeenkin.

- Tilastokeskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan kolmasosa suomalaisnaisista on kokenut elämänsä aikana fyysistä väkivaltaa tai uhkailua parisuhteessaan. Pandemian aikana lähisuhdeväkivallan uhrien tilanne oli entistä vaikeampi, ja erilaiset väkivallan uhreille tarjottavat chat-palvelut ruuhkautuivat pahoin. Matalan kynnyksen tukipalveluille on kova kysyntä sekä normaalioloissa että poikkeusaikoina, sanoi ministeri Anna-Maja Henriksson.

Ministeri Henriksson kertoi Suomessa käynnistyneistä ajankohtaisista lainsäädäntö- ja muista hankkeista, joilla pyritään parantamaan rikosten uhrien asemaa, vähentämään väkivaltaa ja lisäämään tasa-arvoa. Ministeri nosti esiin erityisesti seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen, lähestymiskiellon tehostamiseen tähtäävän hankkeen sekä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen torjuntaohjelman. 

- Torjuntaohjelmaan sisältyy viime vuonna toteutettu kampanja, jolla pyrittiin puuttumaan nuoriin naisiin kohdistuvaan seksuaaliseen häirintään. Muutama viikko sitten saimme loistavia uutisia: ”Kyllä kaikki meistä” -kampanja on voittanut kultaa Public Sector -kategoriassa International PR Awards -kilpailussa, ministeri Henriksson paljasti.

- Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelmaan ja muihin meneillään oleviin hankkeisiimme sisältyvät toimenpiteet ovat erittäin tärkeitä. Toimia naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi tarvitaan myös kulttuurin ja asenteiden muuttamiseksi, ministeri Henriksson painotti.

Kansallisen tason toimien lisäksi ministeri Henriksson muistutti, että Suomi korostaa Istanbulin sopimuksen merkitystä ja kehottaa kaikkia, erityisesti EU:n jäsenvaltioita, ratifioimaan sopimuksen. Suomi on aktiivisesti mukana myös neuvotteluissa uudesta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevasta EU-direktiivistä.

Pohjoismaiden ja Baltian maiden oikeusministerien yksipäiväisen tapaamisen muita aiheita ovat muun muassa Ukrainan tilanne, tuomioistuinten digitalisointi sekä verkkorikollisuus.

Lähde: oikeusministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää