Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2023 touko–heinäkuussa 26 % vuo­den­ta­kai­ses­ta

26.09.2023 10:35

Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia touko–heinäkuun 2023 aikana yhteensä 7 miljoonaa kuutiometriä, joka oli 26 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Valmistuneiden rakennushankkeiden kuutiomäärä väheni 18 % vuodentakaisesta.

Keskeisiä poimintoja

  • Asuinrakentamiseen myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2023 touko–heinäkuun aikana 53 % vuodentakaisesta.
  • Rakennuslupia myönnettiin vuoden 2023 touko–heinäkuussa 4 898 asunnolle, joka oli 56 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.
  • Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi väheni vuoden 2023 touko–heinäkuussa 16 % vuodentakaisesta.
  • Myönnettyjen rakennuslupien kokonaiskuutiomäärästä 34 % kohdistui Uudellemaalle vuoden 2023 touko–heinäkuussa.

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi kolmessa maakunnassa

Vuoden 2023 touko–heinäkuussa uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia tilavuudeltaan eniten Uudellemaalle, Varsinais-Suomeen ja Pirkanmaalle. Maakunnista Etelä-Savoon, Etelä-Pohjanmaalle ja Varsinais-Suomeen myönnettiin kuutiomääriltään enemmän lupia kuin vuotta aiemmin.

Rakennushankkeita valmistui vuoden 2023 touko–heinäkuun aikana kuutiomäärällä mitattuna eniten Uudellemaalle, Pirkanmaalle ja Pohjois-Pohjanmaalle. Eniten kasvua oli Lappiin, Keski-Pohjanmaalle ja Kanta-Hämeeseen valmistuneissa rakennushankkeissa.

Koko maan tasolla rakennushankkeiden myötä valmistui 10 435 uutta asuntoa. Maakunnista eniten asuntoja valmistui Uudellemaalle, johon valmistui 4 695 asuntoa. Suurin kasvu valmistuneiden rakennushankkeiden asuntokappalemäärissä oli Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa vuodentakaiseen verrattuna.

Lähde ja lisätietoja: Tilastokeskus.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää