Oikeuskansleri: Tar­tun­tatau­ti­lain pakollisia ter­veys­tar­kas­tuk­sia koskevan säännöksen tulkinta

17.01.2024 09:28

Oikeuskanslerille tehdyissä kanteluissa arvosteltiin keväällä 2021 aluehallintovirastoja siitä, että ne eivät ole käyttäneet tartuntatautilain 16 §:n mukaista toimivaltaansa määrätä pakollisia terveystarkastuksia koronapandemian aikana ja tämä johti tautitilanteen pahenemiseen. Virastoissa ja sosiaali- ja terveysministeriössä tulkittiin säännöstä siten, että se mahdollistaisi vain yksilökohtaisen päätöksen pakollisesta terveystarkastuksesta, ei nk. massapäätöstä, joka koskisi useita henkilöitä.

Perustuslakivaliokunnan näkemyksen mukaan tartuntatautilain (1227/2016) 16 §:ssä tarkoitettu päätös pakollisista terveystarkastuksista oli voinut kohdistua useampaan kuin yhteen henkilöön jo ennen maaliskuun lopussa 2021 voimaan tullutta täsmentävää lakimuutosta. Sosiaali- ja terveysministeriön ja aluehallintovirastojen selvitysten mukaan voimassa olen tartuntatautilain 16 §:n säännöksen yksityiskohtaisten perustelujan valossa voi perustellusti syntyä vaikutelma, että säännös mahdollistaisi vain yksilöpäätösten tekemisen. 

Oikeuskansleri katsoi, että perustuslakivaliokunnan näkemyksen mukaisesti tartuntatautilain 16 §:ssä tarkoitettu päätös pakollisista terveystarkastuksista on voinut kohdistua useampaan kuin yhteen henkilöön jo ennen 29.3.2021 voimaan tullutta lakimuutosta, toisin kuin sosiaali- ja terveysministeriö sekä aluehallintovirastot ovat katsoneet. Ottaen kuitenkin huomioon, että sosiaali- ja terveysministeriön sekä aluehallintovirastojen tulkinta ei ollut oikeuskanslerin mielestä oikeudellisesti mahdoton, hän katsoi, ettei asia anna aihetta muihin laillisuusvalvonnallisiin toimenpiteisiin kuin siihen, että edellä kuvattu käsitys saatettiin ministeriön ja aluehallintovirastojen tietoon.

Lähde: oikeuskanslerinviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää