Opetusministeri Henriksson: Ammatillisesta koulutuksesta on työllistyttävä nykyistä paremmin

15.11.2023 10:31

Opetusministeri Anna-Maja Henriksson korostaa, että ammatillisella koulutuksella on erittäin tärkeä rooli koulutusjärjestelmässämme ja yhteiskunnassamme laajemminkin. Suomen julkisessa taloudessa on kuitenkin merkittäviä ongelmia, mikä edellyttää muun muassa korkeaa työllisyyttä ja panostuksia työn laatuun. Ministeri puhui 14.11.2023 valtakunnallisessa ammatillisen koulutuksen seminaarissa Kotkassa.

- Ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden työllistymisen pitäisi olla paremmalla tasolla kuin se nyt on. Tämä koskee niin nuoria kuin aikuisia opiskelijoita. Alakohtaiset erot ovat suuria. Korjaavien toimenpiteiden pitää puuttua ongelmiin ja kannustaa jatkamaan hyvää toimintaa niillä koulutusaloilla, joilla asiat ovat jo nyt paremmin, opetusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo. 

Henriksson korostaa, että on varmistuttava siitä, että ammatillisen koulutuksen rahoitus kohdistuu opiskelijoiden ja työelämän tarpeiden mukaisesti.

- Joudumme kysymään itseltämme, mitä meidän pitää tehdä toisin, jotta tilanne muuttuisi parempaan suuntaan. Kutsun kaikki ammatillisen koulutuksen toimijat yhteiseen pohdintaan näihin haasteisiin vastaamiseksi. Meidän on kriittisesti tarkasteltava sitä, miten ammatillisen koulutuksen eri alat painottuvat ja ehkä myös sitä, millaisia opintojaksoja eri opiskelijaryhmille tarjotaan, Henriksson sanoo.

Hallitusohjelmassa kiinnitetään huomiota toiminnan ohjauksen uudistamiseen siten, että jatkossakin ammattikoulutuksen vaikuttavuus ja työllistävyys parantuvat. 

- Toiminnan ohjauksen lisäksi olemme uudistamassa rahoitusjärjestelmää. Tavoitteena on, että rahoitus kannustaisi koulutuksen ripeään läpäisyyn ja siihen, että koulutus mahdollisimman hyvin vastaisi opiskelijaksi hakeutuvan tarpeita. Etsimme keinoja, joilla rahoitus kannustaisi tarjoamaan tutkintoa lyhyempiä jaksoja niille työikäisille, joiden osaamisen päivittäminen tai uuden oppiminen ei edellytä kokonaisen tutkinnon suorittamista. Hallitusohjelman mukaisesti rahoitusjärjestelmään tuodaan myös enemmän kannusteita opintosuorituksiin ja parempaan työllistymiseen, ministeri Henriksson kertaa.

Valmistelutyötä tehdään tällä hetkellä virkamiestyöryhmässä, jonka tukena on keskeisistä sidosryhmistä muodostuva seurantaryhmä. Hallituksen tavoitteena on, että hallitusohjelman keskeiset tavoitteet on tehty puoliväliriiheen mennessä vuonna 2025.

Lähde: opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää