Osa Lumo Ener­gian asiak­kais­ta voi ha­kea yh­tiöl­tä kor­vauk­sia säh­kö­so­pi­muk­sen pur­ka­mi­ses­ta

29.08.2022 07:34

Sähköyhtiö Lumo Energia lopettaa toimintansa 1.9.2022 ja on kehottanut noin 8 000 asiakasta etsimään viipymättä uuden sähkönmyyjän. Määräaikaisten sopimusten purkamista voidaan pitää sopimusrikkomuksena, jonka perusteella kuluttajat voivat hakea yhtiöltä korvauksia.

Lumo Energialla on ollut noin 70 000 asiakasta. Valtaosa sopimuksista siirtyy 1.9. uudelle sähkönmyyjälle entisin ehdoin. Noin 8 000 asiakkaan sähkösopimus ei kuitenkaan siirry uudelle myyjälle, vaan heidän on tehtävä viipymättä uusi sähkönmyyntisopimus toisen myyjän kanssa. Energiavirasto on antanut asiasta ohjeen.

Niillä 8 000 Lumo Energian asiakkaalla, joiden sopimus päättyy syyskuun alussa, on ollut määräaikainen sähkönmyyntisopimus. He joutuvat solmimaan uuden sähkönmyyntisopimuksen hankalassa markkinatilanteessa, jossa esimerkiksi määräaikaisten sähkösopimusten hinnat ovat moninkertaistuneet. Tästä seuraa rahallisia vahinkoja, jotka ovat erisuuruisia eri asiakkailla. Vahingon määrään vaikuttaa muun muassa uuden ja vanhan sopimuksen hintaero, sähkönkäytön määrä ja se, kuinka pitkään Lumo Energian määräaikaista sopimusta olisi ollut jäljellä.

Lumo Energian menettelyä, jossa yhtiö on purkanut määräaikaisia sähkönmyyntisopimuksia ennenaikaisesti, voidaan pitää sopimusrikkomuksena, jonka perusteella asiakkaat voivat hakea yhtiöltä korvauksia aiheutuneesta vahingosta. Vahingon määrää ei voida tietää täsmällisesti etukäteen, vaan kuluttajan on itse arvioitava hänelle koituva vahinko mahdollisimman realistisesti . Lumo Energia on ilmoittanut hakeutuvansa selvitystilaan, jolloin on kuitenkin todennäköistä, etteivät kuluttajat voi saada yhtiöltä täysimääräisiä korvauksia vahingoistaan.

Lähde: Kilpailu- ja kuluttajaviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää