Pääesikunnalle ehdotetaan uusia toimivaltuuksia rikostorjuntaan

10.11.2023 07:11

Uudeksi tehtäväksi ehdotetaan sotilasrikosten estäminen ja paljastaminen.

Hallitus päätti 9.11.2023 puolustusministeri Antti Häkkäsen esityksestä antaa eduskunnalle esityksen uudeksi laiksi sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa.

Pääesikunnalle ehdotetaan uudeksi tehtäväksi sotilasrikosten estäminen ja paljastaminen. Erilaisten vakavien omaisuusrikosten sekä vakavien sotilasrikosten valmistelu ja yritykset tulisi pystyä estämään tai jo aloitettu teko keskeyttämään tehokkaasti ja viipymättä, jotta rikostorjunta olisi mahdollisimman tehokasta.

Sotilasrikosten estämistä ja paljastamista ei voimassa olevassa laissa säädetä nimenomaisesti minkään tahon tehtäväksi. Tavoitteena ei ole rajoittaa poliisin rikostorjunnan yleistoimivaltaa, vaan poliisilla olisi edelleen oikeus ottaa rikostorjuntatoimenpide suoritettavakseen.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan myös uutta sääntelyä yleisistä toimivaltuuksista kaikkiin Pääesikunnan rikostorjuntatehtäviin. Ehdotettavat toimivaltuudet olisivat suppeammat kuin poliisilla.

Hallitus ehdottaa, että Pääesikunta voisi käyttää salaisia tiedonhankintakeinoja entistä itsenäisemmin rikosten paljastamisessa ja estämisessä.

”Hallituksen esityksen tarkoituksena on estää maanpuolustukseen ja puolustusteollisuuteen tarkoituksellisesti kohdistettavia sisäisiä ja ulkoisia uhkia. Tällaisia uhkia voivat Suomeen kohdistaa esimerkiksi vieraiden valtioiden tiedustelupalvelut, yksittäiset henkilöt tai organisaatiot”, ministeri Häkkänen sanoo.

Esityksen tavoitteena on myös mahdollistaa Pääesikunnan sekä poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tullin välinen yhteistoiminta rikostorjunnassa laajemmin kuin voimassaolevassa laissa. Tähän on tarvetta useissa moniviranomaisyhteistyötä vaativissa tilanteissa. Tavoitteena on resurssien joustava ja tarkoituksenmukainen käyttö. Säännöksillä olisi siten myönteisiä vaikutuksia eri rikostorjuntaviranomaisten yhteistyöhön, tilannekuvan ylläpitämiseen ja siihen, etteivät eri viranomaiset tee päällekkäistä työtä. Lisäksi tavoitteena on parantaa viranomaisten välistä tiedonkulkua.

Esityksen mukaan Puolustusvoimien rikostorjuntatehtävien valvontaa tehostettaisiin.

Tiedusteluvalvontavaltuutettu valvoisi myös Puolustusvoimien salaisten tiedonhankintakeinojen käyttöä. Eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunta harjoittaisi toiminnan parlamentaarista valvontaa.

Lakiehdotusten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2025 alusta.

Lisätietoja hankesivulta.

Lähde: puolustusministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää