Pilaantuneiden alueiden puhdistamista edistetään tukilakia muuttamalla

01.12.2023 07:00

Valtioneuvosto on hyväksynyt ehdotuksen pilaantuneiden alueiden puhdistamisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta. Muutos toisi uuden vaihtoehdon alueiden pilaantuneisuuden selvittämisen ja puhdistamisen järjestämiseksi.

Ehdotuksen mukaan Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja pilaantuneen alueen haltija tai muu osa puoli voisivat jakaa työn kustannukset. Tämä toisi enemmän ja entistä merkittävimpiä kohteita selvitys- ja kunnostustoimien piiriin.

Nykyisen tukilain mukaan alueiden pilaantuneisuuden selvittämiseen ja puhdistamiseen voi saada valtionavustusta tai tukiviranomaisena toimiva Pirkanmaan ELY-keskus voi järjestää alueen pilaantuneisuuden tai puhdistamisen selvittämisen ja vastata hankkeen kustannuksista. Käytännössä järjestäminen tarkoittaa, että Pirkanmaan ELY-keskus kilpailuttaa hankkeen. 

Tukilain järjestämistehtävä on tärkeää erityisesti sellaisille pilaantuneiden alueiden haltijoille, joilla ei ole resursseja tai omaa osaamista pilaantuneisuuden selvittämisen tai puhdistamisen järjestämiseksi. Järjestämistehtävään pääsemisen edellytykset ovat kuitenkin olleet hyvin tiukat. 

Ehdotetulla muutoksella tarjotaan vaihtoehto valtionavustuksen hakemiselle ja pyritään helpottamaan järjestämistehtävän piiriin pääsemistä. Muutoksen myötä selvitys- ja puhdistuskustannukset jaettaisiin Pirkanmaan ELY-keskuksen ja alueen haltijan tai muun yhteistyöosapuolen kesken. Pirkanmaan ELY-keskuksen osuus hankkeen kustannuksista olisi enintään 50 prosenttia. Järjestämistehtävän piiriin pääsemisen edellytykset olisivat vastaavat kuin valtionavustuksen saamiselle asetetut edellytykset eli huomattavasti matalammat kuin voimassa olevassa laissa. Järjestämistehtävä säilyisi edelleen harkinnanvaraisena. 

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi lisäksi edelleen tietyissä tilanteissa vastata järjestämisen kustannuksista kokonaan. Haastava kohde, jonka selvittämisen tai puhdistamisen Pirkanmaan ELY-keskus olisi voimassa olevan lain mukaan voinut järjestää, voisi edelleen saada järjestämisen Pirkanmaan ELY-keskuksen kustantamana. 

Esityksen tavoitteena on helpottaa edellytyksiä päästä selvitys- ja puhdistustoimien piiriin. Tavoitteena on myös turvata valtion tuella se, että toimien piiriin saadaan nykyistä enemmän ja merkittävämpiä kohteita. Esityksen vaikutukset kohdistuvat niihin tahoihin, joiden hallussa pilaantuneita alueita on tai jotka muuten osallistuvat niiden pilaantuneisuuden selvittämiseen ja puhdistamiseen.

Lähde: ympäristöministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää