Puutteet koneen suojauksessa johtivat työtapaturmaan

26.04.2024 14:18

Sakkorangaistukset tuomittiin sekä toimitusjohtajalle ja tuotannon työnjohtajalle että yhtiölle.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi työnantajan edustajat sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta. Toimitusjohtajalle tuomittiin 25 päiväsakkoa sekä tuotannon työnjohtajalle 15 päiväsakkoa. Lisäksi yhtiölle tuomittiin 10 000 euron yhteisösakko. Asiassa oli keskeisesti kyse työssä käytetyn kertakäyttöisiä pesukintaita valmistavan koneen asianmukaisesta kunnosta ja koneella tehdyn työn turvallisuudesta. Pirkanmaan käräjäoikeus antoi asiassa tuomionsa 24.4.2024.

Käräjäoikeudessa käsitelty asia tuli ilmi, kun yhtiössä suoritettiin työsuojelutarkastus tammikuussa 2022 sattuneen työtapaturman vuoksi. Tapaturma sattui, kun työntekijä oli yrittänyt poistaa kertakäyttöisiä pesukintaita valmistavaan koneeseen tullutta tukosta koneen ollessa käynnissä. Tarkastuksella havaittiin, että yli 30 vuotta vanhaan koneeseen oli lisätty jälkiasennettuna pleksisuojia, mutta ne eivät olleet estäneet pääsyä koneen vaara-alueelle. Suojia ei ollut kytketty koneen toimintaan, mistä johtuen suojien ylös nostaminen ei pysäyttänyt konetta ja koneen vaara-alueelle on ollut mahdollista päästä esteettä. Lisäksi yhdessä koneen suojista oli aukko, jonka kautta oli pääsy koneen vaara-alueelle. 

Työnantaja oli ohjeistanut, että kone tulee sammuttaa tukoksen poistamisen ajaksi. Tarkastuksella saadun selvityksen työpaikalla oli kuitenkin ollut tapana pitää koneen suojuksia poissa paikoiltaan. Työnantaja ei ollut puuttunut tähän käytäntöön, vaan koneiden suojia oli laskettu takaisin paikoilleen, kun niitä oli havaittu olevan pois paikaltaan. 

Koneelle tehdyssä vaarojen arvioinnissa ei ollut huomioitu koneen suojiin liittyviä puutteita eikä tukosten poistamiseen liittyvää vaaraa. Lisäksi työnantajalla ei ollut koneen huolto- ja käyttöohjeita.

Vaara-alueelle pääsyn estäminen ensisijaisesti teknisillä toimilla olisi ollut mahdollista

Käräjäoikeus katsoi asiassa esitetyn näytön perusteella, että koneen suojassa ollut aukko oli ollut selvästi havaittavissa, ja että työnantaja oli tiennyt koneeseen toisinaan syntyvän tukoksia, jotka työntekijöiden oli poistettava. 

Vaikka työnantaja ei ollut tunnistanut tukoksen poistoon liittyvää vaaraa tai riskiä työpaikalla tehdyssä riskianalyysissä, oli se ollut tietoinen siitä, että suojat oli mahdollista nostaa ylös ilman että kone olisi pysähtynyt, ja että työntekijät olivat joutuneet poistamaan koneeseen syntyvät tukokset. Riski käden joutumisesta vaara-alueelle oli ollut työnantajan tiedossa. Näin ollen käräjäoikeus katsoi vastaajien laiminlyöneen kinnaskoneen osalta riittävän vaarojen arvioinnin ja riittävän vaarojen poistamisen.

Käräjäoikeus katsoi asiassa esitetyn näytön perusteella, että koneessa oli ollut usein tukoksia ja tukoksia oli säännöllisesti poistettu niin, että kone oli ollut käynnissä ja koneen suojat on nostettu yläasentoon, jolloin koneella on ollut pääsy vaara-alueelle sen käydessä. Työnjohtaja oli myös ollut tietoinen tavasta ajaa konetta. Näin ollen käräjäoikeus katsoi yhtiössä laiminlyödyn työolojen jatkuvan seurannan ja siinä havaittuihin epäkohtiin puuttumisen.

Käräjäoikeuden mukaan riidatonta asiassa oli se, että koneen huolto- ja käyttöohjeet eivät olleet työtekijöiden saatavilla. Käräjäoikeus totesi, että se seikka, että valmistaja ei ole tällaista laatinut tai että ongelmatilanteissa on kysytty neuvoa toiselta työntekijältä, ei ole ollut riittävä toimenpide ohjeiden pitämisen osalta ja yhtiössä oli siten laiminlyöty ohjeita koskeva velvoite.

Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajalla on velvollisuus huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Työnantajan on työvälineasetuksen mukaan järjestelmällisesti selvitettävä ja arvioitava työvälineen turvallisuus. Jos työvälineen käyttö aiheuttaa vaaraa tai haittaa, työnantajan on ryhdyttävä vaaran tai haitan poistamiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin välittömästi. Myös muut tunnistetut vaara- ja haittatekijät tulee poistaa tai, jos tämä ei ole mahdollista, korvata vähemmän vaarallisilla tai vähemmän haitallisilla.

Lisäksi työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajan tulee oma-aloitteisesti ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin työturvallisuudessa havaitsemiensa epäkohtien poistamiseksi. 

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio, asianumero R 23/6770.

Lähde: aluehallintoviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää