Rahanpesulain mukainen alue­hal­lin­to­vi­ras­ton val­vo­ja­koh­tai­nen riskiarvio on päivitetty – julkinen yhteenveto riskiarviosta julkaistu

25.01.2024 07:52

Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain mukaan toimivaltaisen valvontaviranomaisen on laadittava riskiarvio siitä, millaisia rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskejä sen valvonnan piiriin kuuluvilla ilmoitusvelvollisilla on. Riskiarvion yhteenveto pitää julkaista.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on uudistanut valvojakohtaisen riskiarvionsa loppuvuonna 2022. Riskiarvio laadittiin ensimmäisen kerran vuonna 2015, jonka jälkeen riskiarviota on päivitetty säännöllisesti. Vuonna 2022 laadittua riskiarviota on päivitetty joulukuussa 2023, ja riskiarvion julkinen yhteenveto on nyt julkaistu aluehallintoviraston rahanpesulain valvonnan verkkosivuilla. Riskiarviointi ohjaa aluehallintoviraston suorittamaa valvontaa, sillä valvonta pyritään kohdistamaan riskiperusteisesti.

Aluehallintoviraston uudistettu ja päivitetty riskiarvio koostuu kultakin toimialalta erikseen laaditusta alakohtaisesta riskiarviosta. Laatimiensa riskiarvioiden perusteella aluehallintovirasto on arvioinut valvomiensa toimialojen kokonaisriskitason seuraavasti asteikolla 1–4, jossa

  • 1 = vähäinen riski
  • 2 = kohtalaisesti merkittävä riski
  • 3 = merkittävä riski
  • 4 = erittäin merkittävä riski.
ToimialaRiskitasoLukumäärä
Panttilainauslaitokset (PL)413
Tavarakauppiaat (TK)453
Taidekauppiaat (TD)365
Kiinteistönvälitysliikkeet (KV)31604
Valuutanvaihto (VA)313
Kirjanpitäjät (KIP)32662
Rahoituspalvelut (RAH)269
Veroneuvojat (VE)230
Oikeudelliset palvelut (OI)2196
Perintätoimistot (PE)279
Yrityspalvelut (YR)2280
Sijoituspalvelujen oheispalvelut (SIO)210

Yllä olevassa taulukossa toimialat on järjestetty riskialtteimmasta toimialasta vähäriskisimpään. Kokonaisriskitason arvioinnissa on otettu huomioon kullakin toimialalla tunnistetut uhat ja haavoittuvuudet sekä riskejä vähentävät tekijät.

Ta­va­ra­kaup­piai­den ja pant­ti­lai­naus­lai­tos­ten koko­nais­ris­ki­ta­soa nostettu – merkittäviä uhkia ja haa­voit­tu­vuuk­sia myös muilla toimialoilla

Vuonna 2023 tekemässään riskiarvion päivityksessä aluehallintovirasto korotti tavarakauppiaiden ja panttilainauslaitosten kokonaisriskitason suuresta erittäin suureksi. Aluehallintoviraston valvontahavaintojen perusteella panttilainauslaitoksiin kohdistuvat uhkat ja haavoittuvuudet sekä tavarakauppiaisiin kohdistuvat haavoittuvuudet arvioitiin erittäin suuriksi.

Yksi merkittävimmistä riskeistä eri toimialoilla on ilmoitusvelvollisten puutteellinen tietämys rahanpesulain velvoitteista sekä suoranainen välinpitämättömyys lain velvoitteita kohtaan. Aluehallintoviraston havaintojen mukaan ilmoituksia epäilyttävistä liiketoimista tehdään vähän ja kynnys ilmoituksen tekemiselle on usein korkea.

Vaikka käteisen käyttö on jatkuvasti vähentynyt, käteistä pidetään edelleen yhtenä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen keskeisenä välineenä sen heikon jäljitettävyyden ja anonymiteetin vuoksi. Aluehallintoviraston valvomista toimialoista käteisen käyttö näkyy erityisesti tavarakaupassa ja valuutanvaihtotoiminnassa, mikä on merkittävästi vaikuttanut alojen kokonaisriskitason arviointiin. Lisäksi tavarakauppatoiminnassa helposti rahaksi muutettavat tuotteet, kuten kulta ja jalokivet, tekevät toimialan houkuttelevaksi rikollisille.

Aluehallintoviraston valvontahavaintojen mukaan erityisesti käteisintensiivisillä toimialoilla selonottovelvollisuutta ja varojen alkuperäselvityksiä laiminlyödään usein. Laiminlyöntejä havaittiin muun muassa tavarakauppiaiden ja panttilainaamojen kohdalla.

Monelle suuririskiseksi arvioidulle toimialalle yhteistä on liiketoimien satunnaisuus tai kertaluontoisuus, jonka vuoksi asiakkaan tunteminen on pinnallisempaa kuin pitkäaikaisissa asiakassuhteissa. Tämä korostaakin huolellisuuden tärkeyttä asiakkaan tuntemistoimenpiteissä.

Kirjanpitosektori poikkeaa muista suuririskisiksi arvioiduista toimialoista. Kirjanpitäjien asiakassuhteet ovat tyypillisesti pitkäaikaisia. Toimintansa luonteen vuoksi kirjanpitäjät myös tuntevat asiakkaansa toiminnan lähtökohtaisesti erinomaisesti. Alaan kohdistuu kuitenkin merkittäviä haavoittuvuuksia, esimerkiksi alan sisällä vaihteleva tietotaso rahanpesulain velvoitteista ja niistä toimialoista, joilla kirjanpitoasiakkaat toimivat.

Aluehallintoviraston valvomien ilmoitusvelvollisten määrä suhteessa käytössä oleviin valvontaresursseihin on merkittävä haavoittuvuus. Toinen merkittävä haavoittuvuus on tulkinnanvarainen ja epäselvä lainsäädäntö, joka koskee muun muassa lain soveltamisalaa. Lain soveltamisala on koettu epäselväksi erityisesti niillä toimialoilla, joissa lain soveltamisalan piiriin kuuluminen on kytketty yksittäisen liiketoimen suorittamiseen.

Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä (444/2017, rahanpesulaki) .

Lähde: aluehallintoviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää