Ra­ja­var­tio­lai­tok­sen ri­kos­tor­jun­ta­lain tiedonhankintaa koskevat muutokset lausun­to­kier­rok­sel­le

14.04.2023 07:07

Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksen rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annetun lain muuttamisesta. Lakimuutoksen tavoitteena on Rajavartiolaitoksen rikostutkinnan tehostaminen.

Salaisten tiedonhankintakeinojen osalta ehdotetaan, että lupaa televalvonnalle rikoksia estettäessä ei jatkossa rajoitettaisi vain tiettyihin luvan hakemisen hetkellä tiedossa oleviin teleosoitteisiin tai telepäätelaitteisiin, vaan lupaa haettaisiin ja se määrättäisiin henkilösidonnaisesti. 

Lakiesityksessä ehdotetaan myös, että Rajavartiolaitos voisi käyttää peiteltyä tiedonhankintaa tietoverkossa ennalta estettäessä rikosta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Peitelty tiedonhankinta tarkoittaa lyhytkestoista tiedonhankintaa, jossa Rajavartiolaitos voi käyttää vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä tietoja.

Lisäksi ehdotetaan ylimääräisen tiedon käytön mahdollistamista nykyistä laajemmin. Ylimääräisen tiedon käyttö mahdollistettaisiin tiettyjen kahden vuoden enimmäisrangaistuksella rangaistavissa olevien virkarikosten selvittämisessä. Ylimääräisellä tiedolla tarkoitetaan televalvonnalla, tukiasematietojen hankkimisella ja teknisellä tarkkailulla saatua tietoa, joka ei liity rikokseen, vaaran torjumiseen tai joka koskee muuta rikosta kuin sitä, jonka estämistä varten lupa on annettu tai päätös on tehty.

Sisäministeriön esitysluonnos liittyy pakkokeinolain salaisia pakkokeinoja koskeviin lakimuutoksiin, jotka tulevat voimaan 1.10.2023.

Lausuntokierros päättyy 26.5.2023. Hankkeen toimikausi on 1.3.–31.12.2023.

Lisätietoja hankesivulta.

Lähde: sisäministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää