Rakennetun ympäristön vihreää siirtymää vauhdittaa 46 hanketta

10.10.2022 10:51

Yritysten, kuntien, järjestöjen ja muiden toimijoiden rakennetun ympäristön ilmastotyötä edistäviä hankkeita on avustettu Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelman neljällä hakukierroksella yhteensä jo 13,6 miljoonalla eurolla. Ohjelmassa järjestetään vielä ainakin kaksi hankehakukierrosta, joista seuraava alkaa ympäristöministeriössä 17.10.2022. Business Finlandin 3. haku on auki vielä lokakuun loppuun asti.

“Rakennettu ympäristö aiheuttaa kolmanneksen Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Toisaalta vihreä siirtymä sisältää suuria liiketaloudellisia mahdollisuuksia myös rakennusalalle: esimerkiksi energia- ja materiaalitehokkuutta kehittävien ja luontokatoa pysäyttävien ratkaisujen kysyntä tulee kasvamaan vastaisuudessakin. Suomalaisilla innovaatioilla on paljon kysyntää myös maailmalla, ja alan edelläkävijät korjaavat sadon”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo.

​​​​Business Finland avustaa vientiin tähtääviä hankkeita – 3. hankehaku auki 31.10. asti

​​​​Business Finlandin tuella on käynnistynyt jo 17 vientiin tähtäävää hanketta, ja niille avustusta on myönnetty yhteensä 11,5 miljoonaa euroa. Hankkeista neljä on yritysten ja tutkimuslaitosten yhteisiä co-innovation hankkeita, jotka koostuvat kuuden tutkimuslaitoksen ja 14 yrityksen hankkeista. Yksittäisiä yritysprojekteja on käynnissä 13. Business Finlandin parhaillaan käynnissä oleva hankehaku päättyy 31.10.2022.

Business Finlandin avustamissa hankkeissa tutkitaan muun muassa miten betonin päästöt voidaan puolittaa ja miten tietomallin avulla on mahdollista ohjata automaattisesti matalapäästöistä infrarakentamisen työkoneparvea. Useat hankkeet kehittävät datapohjaisia menetelmiä ja työkaluja, jotka tukevat rakennusalan systeemistä muutosta vähähiiliseksi.

Hankkeissa muun muassa kehitetään menetelmiä, joilla organisaatiot voivat hallita toimitusketjujensa hiilidioksididataa ja tunnistaa missä ympäristövaikutusten pienentämisen potentiaali on suurin. ​​​Hankkeissa myös tutkitaan toimintamalleja ja mittaristoja, joilla alue- ja rakennushankkeiden hiilijalanjälkeä voidaan ohjata. Digitaalisten työkalujen, kuten niin sanotun digitaalisen kaksosen, tuella tehostetaan materiaalien ja energian käyttöä ja tuetaan alan kehittymistä teollisen rakentamisen suuntaan.

Ym­pä­ris­tö­mi­nis­te­riö avustaa myös vain Suomessa toimivien toimijoiden hankkeita – 3. hankehaku alkaa 17.10.2022

Ympäristöministeriö on tähän mennessä rahoittanut 29 hanketta, ja niille avustusta on myönnetty yhteensä noin 2,1 miljoona euroa. Hankkeita ovat toteuttamassa monet yritykset, kunnat, oppilaitokset ja järjestöt. Ympäristöministeriön seuraavat hankehaut ovat käynnissä 17.10.–11.11.2022 ja 6.2.–3.3.2023.

Ympäristöministeriön avustamissa hankkeissa muun muassa kehitetään menetelmiä ja työkaluja, joilla alueet ja kunnat voivat ottaa ilmastonmuutokseen varautumisen ja sopeutumisen paremmin huomioon kunnan toiminnassa ja johtamisessa. Hankkeissa myös tutkitaan vähähiilisiä rakennusmateriaaleja, kuten savea ja puumateriaalin elinkaarta, sekä tehostetaan kiinteistöjen energiajärjestelmiä ja kehitetään työkaluja rakentamisen elinkaaren aikaiseen päästölaskentaan.

Hankkeiden avulla rakennustuotteiden päästövaikutukset saadaan aiempaa paremmin suunnittelijoiden ja rakennuttajien käyttöön. Yhdessä hankkeessa luodaan laskuri, jolla taloyhtiöt voivat selvittää oman hiilijalan- ja kädenjälkensä sekä lisätä tietoa asumisen ilmastovaikutuksista. Mukana on myös rakentamisen kiertotaloutta edistäviä hankkeita.

Avustetut hankkeet esittäytyvät ohjelman ti­lan­ne­huo­nees­sa

Ohjelmassa avustettuihin hankkeisiin voi tutustua kätevästi Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelman verkkosivujen tilannehuoneessa. Sieltä saa kuvaa myös hankkeiden tavoitteista, aikataulusta ja potentiaalista vähentää rakennetun ympäristön päästöjä. Hankekortteja lisätään palveluun koko ajan.

Hankkeet esittäytyivät myös 4.10.2022 järjestetyssä seminaarissa, jonka tallenne on katsottavissa verkossa.

Lähde ja lisätietoja: ympäristöministeriön tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää