Ri­kok­sen­tor­jun­ta­kil­pai­lun voitti aluelähtöinen ympäristötyö

22.09.2022 07:56

Vuoden 2022 rikoksentorjuntakilpailussa etsittiin hyviä käytäntöjä erityisen haavoittuvien uhrien kanssa työskentelyyn. Kilpailun voitti Helsingissä kehitetty asuinaluelähtöisen ympäristötyön malli. Laaja-alaisessa yhteistyössä parannetaan erityisen haavoittuvan ryhmän, päihteitä käyttävien nuorten ja naisten, turvallisuutta ja palveluihin ohjausta sekä samalla kaikkien turvallisuuden tunnetta alueella.

Helsingissä naapurustotyöstä kehitetyllä uudella monialaisella ja koordinoidulla työtavalla puretaan päihteidenkäyttäjiin kohdistuvia ennakkoluuloja sekä tuetaan päihteitä käyttäviä ihmisiä hakeutumaan palveluiden piiriin. Etenkin aktiivisesti päihteitä käyttävät nuoret ja naiset altistuvat kadulla vailla suojaa jatkuvasti riskille tulla hyväksikäytetyksi ja kaltoinkohdelluksi. Ympäristötyön malli on kehitetty yhteistyössä päihde- ja muiden asiantuntijoiden, poliisin ja asukkaiden kanssa tämän vuoden aikana. Mallia pilotoidaan parhaillaan Sörnäisten Kurvin alueella.

Hankkeen tavoite oli luoda yleinen ympäristötyön malli, joka toimipaikasta, alueesta ja toimijoista riippumatta antaa työhön rakenteen ja hyviä käytänteitä. Erityisen haavoittuvien uhrien näkökulmasta keskeiseksi nousi työ, joka purkaa päihteitä käyttäviin kohdistuvaa stigmaa, vähentää levottomuuksia ja lisää kaikkien turvallisuuden tunnetta. Ympäristötyön mallissa panostetaan viestintään, helppoon tavoitettavuuteen ja jalkautuvan työn koordinointiin. Ympäristötyön vahvuus on alueen ihmisiä osallistava rakenne.

Kansallisen rikoksentorjuntakilpailun voittajan valitsi oikeusministeriön kokoama riippumaton raati. Raati arvosti erityisesti asuinaluelähtöisen ympäristötyön koordinoitua monialaista yhteistyötä ja mahdollisuuksia toimintamallin levittämiseen. Myös toisessa kilpailuhankkeessa, vakavien rikosten jälkikäsittelyssä (SAUMA-hanke) raati näki ansioita esimerkiksi laajassa yhteistyössä ja vakavasta rikoksesta uhrille aiheutuneiden traumojen ja kostoajatusten purkamisessa. Kummassakin hankkeessa vaikutusten arviointi oli vähäistä. Raati haluaakin painottaa, että ainakin isojen rikoksenehkäisyhankkeiden vaikuttavuuden arviointiin pitäisi varata määräraha.

Voittajahanke edustaa Suomea Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa. Palkinnot luovutetaan 8.–9.12.2022 Tšekissä pidettävässä hyvien käytäntöjen konferenssissa.

Lähde: oikeusministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää