Selvitys: Kuntien kaa­voit­ta­ja­pu­laan ratkaisuja koulutuksesta ja työoloista

11.10.2023 14:48

Monessa suomalaisessa kunnassa on pula kaavoituksen ammattilaisista. Kaavoituksen ja muun julkishallinnon luvituksen kitkat hidastavat päätöksentekoa ja vaikeuttavat suunnitelmien toteutumista. Kaavoittajapulaa helpottaisi erityisesti täydennyskoulutuksen kehittäminen, kertoo tuore selvitys.

Ympäristöministeriö teki keväällä 2023 kunnille kyselyn kaavoitusresursseista ja kutsui arkkitehti Matti Vatilon selvittämään, millaisia johtopäätöksiä kuntien vastauksista voi tehdä.

Selvityksessä tarkastellaan kaavoituksen muuttuvaa toimintaympäristöä, kaavoitusasiantuntijoiden määrää ja koulutustaustaa, kaavoitustehtävien organisointia, henkilöstöresurssien riittävyyttä sekä kaavoitustehtävien vetovoimaa.

Selvityksen mukaan kaavoittajapula on monen ilmiön yhteistulos. Työ monimutkaistuu. Ikäluokat pienenevät. Kiinnostavia urapolkuja on tarjolla yhä enemmän, eikä kuntien veto- ja pitovoima työnantajana ole aina paras mahdollinen. Kaavoittajien koulutuksessakin olisi kehitettävää.

Tärkeimpinä ratkaisukeinoina kaavoittajapulaan selvityksessä esitetään täydennys-, muunto- ja lisäkoulutuksen kehittämistä sekä korkeakouluyhteistyötä. Muita ratkaisuja olisivat esimerkiksi palkkapolitiikan, työolosuhteiden ja mentoroinnin kehittäminen sekä juniorivirkojen lisääminen. Pienissä kunnissa apua voisivat tuoda myös yhteisten kaavoittajavirkojen lisääminen sekä aluearkkitehtitoiminnan uudistaminen ja käynnistäminen.

Alueidenkäytön suunnittelulla ratkaistaan esimerkiksi vihreän siirtymän ja kaupungistumisen haasteita. Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa linjataan myös, että “Investointien vaatimille kaavoitus-, rakennus-, ympäristö- ja vesilupaprosesseille sekä niitä koskevien valitusten käsittelylle määritetään tavoiteltavat käsittelyajat”. Tämä edellyttää riittäviä resursseja niin kaavoitukseen kuin muihinkin lupa-asioihin.

“Oli mielenkiintoista huomata, että kaavoittajapula on todellisuutta niin isoissa kaupungeissa kuin pikkukunnissakin. Hakijamääriin vaikuttaa tietysti mielikuva työnantajasta, mutta myös se, että kuntien tavoittelemia osaajia ei ole tarpeeksi. Selkeä johtopäätös on, että nopeavaikutteiselle täydennyskoulutukselle on iso tarve”, toteaa selvityshenkilö Vatilo.

Lähde ja lisätietoja: ympäristöministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää