Selvitys: Suomalaisten määrä EU-viroissa vaarassa romahtaa – tilannetta on vaikea korjata pelkästään kansallisin toimin

09.10.2023 09:02

Suomea ja muita Pohjoismaita uhkaa aliedustus Euroopan unionin toimielinten virkahenkilöstössä. Huoli nousi esiin tuoreessa selvityksessä, jossa vertailtiin eräiden jäsenvaltioiden toimia kansalaistensa EU-urien edistämiseksi. Selvityksen perusteella kansalliset ponnistelut eivät yksin riitä korjaamaan tilannetta lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä.

Euroopan unionin kaikkien jäsenvaltioiden ja koko unionin edut huomioivan politiikan kannalta on keskeistä, että EU:n toimielimissä työskentelee tasapuolisesti kansalaisia kaikista jäsenvaltioista. Suomalaisten suhteellisen osuuden väheneminen EU-viroissa heikentää Suomen erityispiirteiden tuntemusta EU:ssa ja vähentää kansallisen hallintomme EU:n toimielimiin liittyvää ymmärrystä ja osaamista.

Nykyisellään jopa 15 jäsenmaata on aliedustettuja kokoonsa nähden, kun taas muutamat maat ovat virkakunnassa yliedustettuja. Virkahenkilöstön maantieteellisellä epätasapainolla on vaikutusta EU:n hyväksyttävyyteen jäsenvaltioissa.

Eläköityminen kiihdyttää suomalaisten EU-virkamiesten määrän laskua

Suomalaisten määrää EU:ssa vähentää sekä virkahenkilöiden eläköityminen lähivuosien aikana, että suomalaisten heikko menestys EU:n virkakilpailuissa. Lähivuosina suomalaisia poistuu EU:n viroista keskimäärin 29 vuodessa, kun kilpailujen kautta virkoihin saadaan ainoastaan 3,5 henkilöä vuosittain. EU-virkakilpailussa pärjääjiä tarvittaisiin lähivuosina jopa seitsenkertainen määrä, jotta suomalaisedustus säilyisi nykyisellään.

Maan­tie­teel­li­sen epätasapainon korjaaminen vaatii toimia kansallisesti ja unionin tasolla

Selvitys suosittaa, että Suomen tulisi laatia kansallinen EU-uria koskeva strategia, joka ulottuu vähintään kahden hallituskauden ajalle. Strategian tulisi erityisesti kohdistua vastavalmistuneisiin, opiskelijoihin ja nuoriin. Tavoiteltuja tuloksia on selvityksen mukaan hyvin vaikea saavuttaa lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä pelkästään kansallisin ponnisteluin. Samalla tarvitaan EU:n taholta vastaantuloa ja erityistoimia maantieteellisen tasapainon palauttamiseksi.

Suomalaisten EU-urien edistäminen: kansainvälinen vertailu -selvityksen toteuttivat KPMG Oy, 4Front Oy ja Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen laitos osana valtioneuvoston vuoden 2022 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.

Lähde ja lisätietoja: valtioneuvoston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää