Selvitys ulkomaisten mar­jan­poi­mi­joi­den asemasta ja taloudellisista vaikutuksista käynnistynyt

19.01.2024 10:48

Ulkomaisten luonnonmarjanpoimijoiden asemaan liittyy nykymuodossaan merkittäviä riskejä. Työ- ja elinkeinoministeriön tilaama selvitys arvioi eri ratkaisuvaihtoehtojen taloudellisia vaikutuksia sekä poimijoihin että marjayrityksiin. Tarvittavasta jatkovalmistelusta hallitus linjaa myöhemmin.

Työ- ja elinkeinoministeriö on tilannut ulkoisen selvityksen, joka arvioi luonnonmarjoja keräävien ulkomaalaisten aseman parantamisen ratkaisuvaihtojen taloudellisia vaikutuksia. Päävaihtoehtoja on kaksi. Kausityölain ja -asetuksen muuttamisella kausityöläisinä Suomeen tulevilta marjanpoimijoilta vaadittaisiin työsopimusta. Toisena vaihtoehtona on nykyisen marjalain jatkokehittäminen, jolloin poimijat tulevat Suomeen itsenäisinä toimijoina, käytännössä pääasiassa elinkeinonharjoittajina. 

Selvitys arvioi, miten vaihtoehdot vaikuttaisivat toimialaan, marjayritysten taloudellisiin toimintaedellytyksiin sekä poimijoiden asemaan ja ansioihin. Selvitys arvioi myös vaikutuksia julkiseen talouteen. 

Selvitys tukee poliittista päätöksentekoa eri kehittämisvaihtoehdoista. Selvityksen toteuttaa Pellervon taloustutkimus PTT, ja se valmistuu huhtikuussa 2024. 

Työ- ja elinkeinoministeriö on myös asettanut työryhmän, joka ohjaa ulkoista selvitystyötä ja tuottaa täydentävää vaikutusten arviointia poliittisen päätöksenteon ja mahdollisten lakimuutosten tueksi. Työryhmän toimikausi on 12.1.–30.6.2024. 

Hallituksen esityksen valmistelemiseksi asetetaan myöhemmin uusi työryhmä sen mukaisesti,
mitä hallitus linjaa jatkovalmistelusta.

Taustalla ongelmat mar­jan­poi­mi­joi­den työoloissa ja ansioissa

Luonnonmarjojen kerääminen Suomessa on nojautunut voimakkaasti ulkomaisiin, erityisesti Thaimaasta kutsuttaviin ja rekrytoituihin kerääjiin. Ongelmat luonnonmarjanpoimijoiden työoloissa ja ansioissa ovat nousseet laajempaan tietoisuuteen reilun viimeisen kymmenen vuoden aikana. 

Haasteisiin on pyritty puuttumaan vuodesta 2014 alkaen aiesopimusmenettelyllä ja vuonna 2021 luonnontuotteita keräävien ulkomaalaisten oikeudellisesta asemasta annetun lain säätämisellä. Vuosien 2022 ja 2023 ihmiskauppaepäilyt alleviivaavat tarvetta uusille ja kestäville ratkaisuille.

Lähde: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää