Selvitys: Val­tio­na­vus­tus­la­kia on tarpeen uudistaa

07.11.2023 13:34

Valtiovarainministeriö on selvittänyt tapoja kehittää yrityksille myönnettäviin valtionavustuksiin liittyviä käytäntöjä. Yritysten taloudelliseen toimintaan myönnettävät valtionavustukset eroavat muista valtionavustuksista, ja tämä ero on tärkeä pitää selkeänä myös valtionavustuslaissa. Selvitys korostaa myös tarvetta yhtenäistää valtionavustusten hallinnoinnin menettelyjä.

Yritysten taloudelliseen toimintaan myönnettävät valtionavustukset ovat valtiontukea. Nämä investointi- ja hankeavustuksina myönnettävät erityisavustukset ovat samalla yksi yritystuen muodoista. Valtionavustuksia myönnetään myös ei-taloudelliseen toimintaan, kuten yhdistysten hankkeisiin ja yksityishenkilöille apurahoina. 

Valtionavustuksilla tavoitellaan yhteiskunnallisiin tarpeisiin vastaavia päämääriä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Yritystukien kehitystä seurataan säännöllisesti ja niiden vaikuttavuutta arvioidaan kansallisesti Suomessa ja kansainvälisesti Euroopan unionissa valtiontukisääntöjen perusteella.

Suomeen perustettiin hiljattain valtionavustustoiminnan tietovaranto, joka täydentää yritystukien tietovarantoa. Valtionavustuksia koskevaa tietoa avaamalla, analysoimalla ja raportoimalla vahvistetaan vastaavalla tavalla valtionavustusten kohdentamisessa tarvittavaa tietoperustaa. Selvityksen mukaan valtionavustusten hallinnointia koskevia menettelyjä on hyvä yhtenäistää valtionavustustoiminnan vaikuttavuuden ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi.  

Ero taloudelliseen ja ei-taloudelliseen toimintaan myönnettäviin val­tio­na­vus­tuk­siin selkeämmin esiin laissa

Yritysjaosto on tunnistanut valtionavustuslain muutostarpeita ja jaosto ehdottaakin uuden säädöshankkeen käynnistämistä valtionavustuslain uudistamiseksi. Taloudelliseen ja ei-taloudelliseen toimintaan myönnettävien valtionavustusten eri reunaehdot voitaisiin erottaa toisistaan valtionavustuslaissa. Sen lisäksi tarvitaan valtiontukisääntöjen noudattamista koskevia ohjeita. 

Valtionavustuslain uudistamisessa voidaan ottaa mallia muusta lainsäädännöstä, esimerkiksi yritystukien yleisistä ehdoista. Valtionavustukset on suunniteltava huolellisesti ja niiden vaikutukset on arvioitava, jotta valtionavustusten käytön tulokset ja vaikutukset ovat hyödynnettävissä. Valtionavustuksia voitaisiin myös koota entistä vaikuttavammiksi kokonaisuuksiksi ja niillä voitaisiin tavoitella vastuullisuutta ekologisena, sosiaalisena ja taloudellisena kestävyytenä.     

Valtionavustuslain uudistamisessa tulisi kiinnittää huomiota myös valtionavustusprosesseihin ja niiden digitalisointiin. Selkeät ja sujuvat prosessit sekä mahdollisimman yhtenäiset valtionavustusten hallinnoinnin menettelyt auttavat keventämään sekä valtionapuviranomaisten että yritysten hallinnollista taakkaa.

Lähde ja lisätietoja: valtiovarainministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää