Selvitys: Vammaiset henkilöt kokevat laaja-alaista eriarvoisuutta

12.12.2023 14:49

Vammaiset henkilöt kokevat laaja-alaista eriarvoisuutta ja syrjintää arjessaan. Huolta ja negatiivisia kokemuksia liittyy etenkin työllistymiseen, riittävään elintasoon ja turvallisuuteen. Nämä tiedot selviävät tuoreesta selvityksestä, jonka Helsingin yliopisto teki osana vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevaa tutkimushankettaan.

Selvityksen kohteena olivat vammaisten henkilöiden omat kokemukset arkisissa tilanteissa sekä se, miten he näkevät vammaisten ihmisten oikeuksien toteutuvan 2020-luvun alun Suomessa. Selvityksen tilasi Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta (VANE).

Selvitys on julkaistu Helsingin yliopiston nettisivuilla:

Palvelut ja ihmisoikeudet toteutuvat sat­tu­man­va­rai­ses­ti

Selvityksen mukaan monien vammaisten ihmisten oikeuksia loukataan jatkuvasti ja heidän turvallisuuteensa liittyy pahoja puutteita.

Verkkokyselyn vastaajista jopa 75 prosenttia on kokenut vammaisuuteen perustuvaa syrjintää viimeisten 12 kuukauden aikana.

Vastauksissa korostuu palvelujen saatavuuden sattumanvaraisuus, mikä kertoo siitä, että perustavanlaatuiset ihmisoikeudet eivät aina toteudu vammaisten ihmisten arjessa.

Parhaimmillaan vammaispalvelut vahvistavat vammaisten ihmisten itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeutta. Rakenteellisia ja sosiaalisia esteitä on kuitenkin edelleen paljon.

Suosituksia hyödynnetään uuden toi­min­taoh­jel­man laatimisessa

Selvityksen suosituksia käytetään laadittaessa YK:n vammaisyleissopimuksen vuosien 2024–2027 kansallista toimintaohjelmaa, jolla pannaan täytäntöön YK:n vammaissopimusta valtionhallinnossa. 
Lisäksi selvityksen tuloksia käytetään vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan tilannekuvan luomiseen.

Selvitys tehtiin vammaisille henkilöille suunnattuna verkkokyselynä ja haastatteluina. Näihin osallistui yhteensä 582 henkilöä.

Selvityksen tuloksia tulkittaessa ja hyödynnettäessä on muistettava, että tutkimukseen on osallistunut henkilöitä, joilla on ollut riittävät edellytykset osallistua verkkokyselyyn ja ryhmähaastatteluihin. Todellisuudessa tilanne siis saattaa olla paljon vakavampi.

Lähde: sosiaali- ja terveysministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää