Sidosryhmät keskustelivat valtion T&K-rahoituksen käytön suunnitelmasta

17.11.2023 09:58

Hallituksen tavoitteena on nostaa Suomen T&K-menot neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä, jolloin valtion T&K-rahoitus nousee 1,2 prosenttiin. Edellytyksenä on, että yksityisen sektorin panostukset kattavat kaksi kolmasosaa T&K-menoista.

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan sidosryhmiä oli kutsuttu 15.11.2023 Tieteiden talolle ja netin äärelle keskustelemaan T&K-rahoituksen käytön monivuotisen suunnitelman valmistelusta. Tilaisuuteen osallistui yli 150 osallistujaa. Sidosryhmätilaisuuden järjestivät opetus- ja kulttuuriministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö.

Valmistelua johtavan työryhmän puheenjohtajat va. ylijohtaja Erja Heikkinen, OKM ja teollisuusneuvos Maija Lönnqvist, TEM pohjustivat keskustelua kertomalla suunnitelman valmistelun lähtökohdista ja keinoista rahoituksen tason nostoon. 

Tilaisuudessa pidettiin kaksi paneelia. Aiheina olivat T&K-toiminnan kunnianhimon lisääminen ja T&K-toimijoiden yhteistyön vahvistaminen. T&K-rahoituksen lisäämisen päämäärinä ovat tuottavuuden ja osaamisen lisääminen ja kilpailukyvyn vahvistaminen sekä hyvinvoinnin ja pitkän aikavälin kasvun lisääminen. Näiden päämäärien saavuttamiseksi kumpikin teema on erittäin oleellinen. 

Panelistit nostivat esille muun muassa, että Suomi on ja se tulee pitää hyvänä paikkana innovoida. Tarvitsemme laadukkaita ja houkuttelevia osaamiskeskittymiä ja tutkimusinfrastruktuureja. Tieto leviää osaamiskeskittymissä paremmin, ja niissä syntyy enemmän radikaaleja innovaatioita. . Esille nousi myös tarve käydä keskustelua tutkimuksen laadusta ja laatua tukevista kannustimista ja kohdistaa julkista rahoitusta sellaisiin yritysten T&K-toimiin, jotka ei ilman julkista tukea toteutuisi. Osaajien merkitys on keskeinen ja panelistit pohtivat keinoja lisätä tutkijakoulutettujen työllistymistä yrityksiin ja sektoreiden välistä liikkuvuutta, sekä yritysten ja tiedeyhteisön yhteistyön haasteista ja mahdollisuuksista.

Valtion T&K-rahoituksen käyttöä koskevan monivuotisen suunnitelman valmistelu on käynnistynyt opetus- ja kulttuuriministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimana. Valmistelun tueksi on perustettu laaja-alainen työryhmä. Suunnitelman valmistelua johtaa hallitusohjelman mukaisesti pääministerin puheenjohtama tutkimus- ja innovaationeuvosto TIN. 

Valtion T&K-rahoitusta lisätään tällä hallituskaudella 280 miljoonaa euroa vuodessa.

Lähde ja lisätietoja: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää