Sisäministeriö valmistelee asetusta vapaaehtoisen paluun avustuksesta

29.08.2023 08:55

Sisäministeriö on asettanut hankkeen valmistelemaan vapaaehtoisen paluun avustuksesta annetun asetuksen päivittämistä. Uusi asetus tulee voimaan 1.1.2024.

Hankkeen aikana päivitettävä asetus korvaa aiemman, vuonna 2021 annetun asetuksen (1192/2021), jonka voimassaolo päättyy tämän vuoden lopussa. 

Asetuksen päivittäminen on osa pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan kirjattua vapaaehtoisen paluun ja maasta poistumisen pakettia. Tavoitteena on porrastaa vapaaehtoisen paluun avustus niin, että se kannustaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita mahdollisimman nopeaan maasta poistumiseen ja muutoksenhausta pidättäytymiseen. 

Vapaaehtoinen paluu ensisijainen maasta poistamisen väline

Mikäli ulkomaalaisella ei ole Suomessa oleskeluun oikeuttavaa lupaa, poistetaan hänet maasta. Tuettu vapaaehtoinen paluu on ensisijainen maasta poistamisen mekanismi. 

Vapaaehtoisen paluun avustuksesta säädetään laissa kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta. Suomi voi tiettyjen edellytysten täyttyessä tukea mm. turvapaikanhakijoiden vapaaehtoista paluuta takaisin kotimaahan.  

Tukea voi saada, mikäli hakija saa kielteisen päätöksen tai vapaaehtoisesti peruu hakemuksensa kansainvälisestä suojelusta.  Tukea voidaan myöntää myös esimerkiksi ihmiskaupan uhrille, jolla ei ole kotipaikkaa Suomessa tai tilapäisen oleskeluluvan maasta poistumisen estymisen vuoksi saaneelle henkilölle. 

Vapaaehtoisen paluun avustus voi olla taloudellista tukea matkakustannuksiin ja uudelleenkotoutumiseen tai hyödyketukea. Hyödyketuella tarkoitetaan palveluita tai tarvikkeita, joiden avulla palaaja voi esimerkiksi kouluttautua tai perustaa pienyrityksen.

Lisätietoja hankesivulta.

Lähde: sisäministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää