Sisäministeriö valmistelee vas­taan­ot­to­ra­han pienentämistä

26.09.2023 15:44

Sisäministeriö on asettanut hankkeen tarkastelemaan kansainvälistä suojelua hakevien ja tilapäistä suojelua saavien henkilöiden vastaanottorahaa. Hallitusohjelman mukaan vastaanottoraha pienennetään perustuslain ja vastaanottodirektiivin sallimaan minimiin. Tavoitteena on, että esitys etenee eduskunnan käsittelyyn kevätistuntokaudella 2024.

Hankkeen aikana valmistellaan lakimuutosehdotukset kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain mukaisten vastaanottorahan ja käyttörahan pienentämiseksi. Hallitusohjelman mukaisesti vastaanottorahan pienentämisellä pyritään hakemaan säästöjä. 

Hankkeen aikana kuullaan sidosryhmiä muun muassa Maahanmuuttovirastosta, sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä kansalaisjärjestöistä. Osana esityksen valmistelua tehdään vaikutusarviointi, jossa kiinnitetään erityistä huomiota haavoittuvassa asemassa oleviin ja lapsiin. 

Vastaanottoraha turvaa välttämättömän toimeentulon

Vastaanottoraha on kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain mukainen vastaanottopalvelu. Se on tarkoitettu turvaamaan kansainvälistä suojelua hakevan, tilapäistä suojelua saavan sekä vailla kotikuntaa olevan ihmiskaupan uhrin oikeus perustuslain 19 §:ssä tarkoitettuun välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Käyttörahaa myönnetään ilman huoltajaa maahan tulleille lapsille, joille vastaanottokeskus järjestää täyden ylläpidon.

Vastaanottoraha koostuu perusosasta ja täydentävästä osasta. Perusosa on tarkoitettu välttämättömiin, jokapäiväisiin menoihin, mikäli henkilöllä ei ole omia tuloja tai varoja. Täydentävää vastaanottorahaa voidaan myöntää henkilön tai perheen elämäntilanteesta johtuviin erityisiin tarpeisiin. Vastaanottorahan perusosa on saman suuruinen sekä kansainvälistä suojelua hakevalle, tilapäistä suojelua saavalle, että ihmiskaupan uhrille, jolla ei ole kotikuntaa. Majoitusta varten ei myönnetä rahallista tukea vaan se järjestetään vastaanottokeskuksessa. Jos henkilö järjestää majoittumisensa itsenäisesti yksityismajoituksessa, asumiseen liittyviä menoja ei huomioida vastaanottorahaa myönnettäessä.

Vastaanottorahaa voidaan vähentää, mikäli vastaanottokeskuksessa asuva hakija ei osallistu keskuksen järjestämään työ- ja opintotoimintaan suunnitelman mukaisesti. Myös ansiotulot vähentävät vastaanottorahan määrää, mikäli niitä on enemmän kuin 150 euroa kuukaudessa. Turvapaikanhakija saa tehdä ansiotyötä joko kolmen tai kuuden kuukauden kuluttua hakemuksensa jättämisestä.

Lisätietoja hankesivulta.

Lähde: sisäministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää