Si­sä­mi­nis­te­riös­sä valmistellaan muutoksia ulkomaalaislain säilöönottoa ja maa­han­tu­lo­kiel­toa koskeviin säännöksiin

03.10.2023 07:55

Sisäministeriön hankkeessa tarkastellaan ulkomaalaislain säilöönottoa ja maahantulokieltoa koskevaa sääntelyä. Tavoitteena on hallitusohjelman vapaaehtoisen paluun ja maasta poistumisen paketin mukaiset tiukennukset ulkomaalaislakiin.

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa todetaan, että hallitus toteuttaa laajan vapaaehtoisen paluun ja maasta poistumisen paketin, jonka tavoitteena on tukea hallituksen tavoitteita tiukentaa Suomen turvapaikkapolitiikkaa. Lisäksi hallitusohjelman mukaisesti otetaan käyttöön EU:n paluudirektiivin mahdollistamat tiukennukset ja parhaat käytänteet. 

Hankkeessa on kaksi kokonaisuutta

Sisäministeriön hankkeen tavoitteena on valmistella muutoksia ulkomaalaislakiin näiden tavoitteiden tukemiseksi. Hankkeessa on kaksi kokonaisuutta, joista toisessa ulkomaalaislain säilöönottoa koskevaa sääntelyä tiukennetaan. Tarkoitus on mahdollistaa henkilön säilöönotto yleisen järjestyksen ja turvallisuuden perusteella ja säilöönoton jatkaminen 12 kuukauden ajan nykyisen kuuden kuukauden sijaan. Lisäksi säilöönoton mahdollisuuksia vakaviin rikoksiin syyllistyneille on tarkoitus lisätä. 

Toinen kokonaisuus on hallitusohjelman mukaisesti maahantulokieltoa koskevan sääntelyn uudistaminen. Osana uudistustyötä tarkastellaan mahdollisuutta peruuttaa oleskelulupa Suomen ulkopuolella olevalta ulkomaalaiselta, ja määrätä henkilö maahantulokieltoon yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tai kansallisen turvallisuuden vaarantamisen vuoksi kuulematta henkilöä Suomessa.

Hankkeessa on tarkoitus tarkastella myös paluudirektiiviä ja selvittää mahdollisia tiukennuksia, joita ei ole vielä sisällytetty Suomen kansalliseen lainsäädäntöön. 

Euroopan komission Schengen-tarkastus suoritettiin Suomessa kesällä 2023. Mikäli tarkastusraportissa nousee esiin suosituksia paluuseen ja maasta poistumiseen liittyen, on ne mahdollista ottaa huomioon hankkeessa.

Lisätietoja hankesivulta.

Lähde: sisäministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää