Suomalaisten asenteet veroja kohtaan ovat pysyneet myönteisinä

07.11.2023 13:37

94 prosenttia pitää verojen maksamista tärkeänä.

Suomalaisista 94 prosenttia pitää verojen maksamista tärkeänä kansalaisvelvoitteena ja yhtä moni kokee verojen keräämisen tärkeäksi, koska siten voidaan ylläpitää hyvinvointivaltiota. Verohallinto tutki suomalaisten asenteita veroja ja niiden maksamista kohtaan syys–lokakuussa.

Tämänvuotinen tutkimus osoittaa, että suomalaiset suhtautuvat veroihin edelleen hyvin myönteisesti. Lähes 90 prosenttia vastaajista sanoo maksavansa veronsa mielellään, koska siten voidaan ylläpitää hyvinvointia yhteiskunnassa. 84 prosentin mielestä verojen kiertäminen on aina väärin.

- Kymmenen vuotta sitten lähes kolmasosa vastaajista oli eri mieltä väitteen "Maksan mielelläni veroni" kanssa − tänä vuonna eri mieltä olleiden osuus on enää vajaa viidennes, kertoo asiakaskokemuspäällikkö Janne Myyry Verohallinnosta.

- Olemme tutkineet suomalaisten veronmaksuasenteita nyt kymmenen vuoden ajan, ja tulokset ovat kehittyneet positiivisesti koko tämän ajan huolimatta siitä, mitä ympärillä on tapahtunut.

Valtaosa tutkimukseen vastanneista kokee myös, että Verohallintoon voi luottaa ja että Verohallinto kannustaa ihmisiä toimimaan oikein.

- Tämä on meidän kannaltamme iloinen tulos, sillä olemme jo vuosia tehneet määrätietoisesti töitä sen eteen, että Verohallinto koettaisiin asiakasmyönteisenä viranomaisena, asiakaskokemuspäällikkö Myyry toteaa.

- Tutkimuksessa kysyttiin myös kansalaisten asennetta yleisemmin julkiseen sektoriin, ja ne asenteet ovat nyt parin vuoden aikana viilenneet hieman. Kuitenkin asenteet Verohallintoa ja veroja kohtaan pysyneet vähintään ennallaan, asiakaskokemuspäällikkö Myyry sanoo.

Tutkimuksen toteutti Verohallinnon toimeksiannosta Feelback Oy syys−lokakuussa 2023. Tutkimusta varten haastateltiin puhelimitse tuhatta 15−74-vuotiasta suomalaista.

Lähde: Verohallinnon tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää