Suomi esittää Petri Sarvamaata Euroopan ti­lin­tar­kas­tus­tuo­miois­tui­men jäseneksi

14.09.2023 07:57

Valtioneuvosto on päättänyt esittää Euroopan parlamentin jäsentä, valtiotieteiden kandidaatti Petri Sarvamaata Suomen ehdokkaaksi Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi 1.6.2024 alkavalle toimikaudelle.

Petri Sarvamaa on ollut Euroopan parlamentin jäsen vuodesta 2012 lähtien. Hän on toiminut aktiivisesti mm. parlamentin talousarvion valvontavaliokunnassa ja budjettivaliokunnassa. Sarvamaa on ollut talousarvion valvontavaliokunnan EPP-ryhmän koordinaattori, ja hän on toiminut myös EPP:n budjettityöryhmän varapuheenjohtajana. Ennen Euroopan parlamenttia Sarvamaa työskenteli pitkään YLE:llä toimittajana.

Euroopan tilintarkastustuomioistuin huolehtii EU:n varojen tarkastamisesta. Sen tärkeimpiin tehtäviin kuuluu EU:n edellistä varainhoitovuotta koskevan kertomuksen antaminen Euroopan parlamentille ja EU:n neuvostolle.

Tilintarkastustuomioistuimessa on jäseninä yksi kansalainen kustakin jäsenvaltiosta. EU:n neuvosto nimittää tilintarkastustuomioistuimen jäsenet kuudeksi vuodeksi kerrallaan kuultuaan Euroopan parlamenttia. He hoitavat tehtäväänsä täysin riippumattomina ja unionin yleisen edun mukaisesti.

Lähde: valtioneuvoston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää