Suomi mukaan EU:n laadukkaan ja osallistavan koulutuksen ke­hit­tä­mis­hank­kee­seen

26.02.2024 09:39

Euroopan komission rakenneuudistusten pääosasto (DG Reform) on käynnistänyt Suomen ja Irlannin yhteisen Fostering Inclusive Quality Education -hankkeen (2023–2025), jonka tavoitteena on laadukkaan inklusiivisen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen parantaminen.

Hankkeen tavoitteena on tukea osallistujamaita suunnittelemaan toimia kaikille tasapuolisten oppimismahdollisuuksien edistämiseksi ja oppimistulosten parantamiseksi.

Suomesta hankkeessa on mukana opetus- ja kulttuuriministeriö, Irlannista opetusministeriö. 

Hankkeen toiminta alkoi lokakuussa 2023, ja se käynnistyi virallisesti 18.1.2024 yhteisellä aloitustilaisuudella Dublinissa Irlannissa. Hanketta rahoittaa Euroopan unioni. 

Hanke tarjoaa molempien mukana olevien maiden viranomaisille mahdollisuuksia keskinäiseen vertaisoppimiseen. Alueellisia ja paikallisia sidosryhmiä Suomesta ja Irlannista kannustetaan myös aktiivisesti mukaan toimintaan hankkeen aikana.

Laadukkaan ja osallistavan koulutuksen saatavuus on yksi Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin perusperiaatteista. Euroopan komission vuonna 2017 antamalla tiedonannolla perustetun pilarin tarkoituksena on parantaa elin- ja työoloja EU:ssa. Lasten oikeuksia koskevan EU:n strategian ja eurooppalaisen lapsitakuun (2021) mukaan kaikkien jäsenvaltioiden olisi taattava köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa oleville lapsille tehokas ja ilmainen pääsy varhaiskasvatukseen ja -hoitoon sekä koulutukseen.

  • Euroopan komission rakenneuudistusten pääosasto (DG Reform) on teknisen tuen välineellään (TSI) auttanut useita EU:n jäsenvaltioita edistämään koulutusjärjestelmiensä laatua ja osallisuutta, parantamaan oppimistuloksia, vähentämään koulunkäynnin keskeyttämistä ja edistämään kaikkien oppijoiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia.
     
  • European Agency for Special Needs and Inclusive Education (Euroopan erityisopetuksen ja osallistavan koulutuksen virasto) on riippumaton organisaatio, joka toimii foorumina jäsenmaidensa yhteistyölle ja pyrkii varmistamaan osallistavammat koulutusjärjestelmät.

Lähde: opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää