Suomi sulkee lisää ra­jan­yli­tys­paik­ko­ja

23.11.2023 11:16

Valtioneuvosto on päättänyt sulkea myös Kuusamon, Sallan ja Vartiuksen rajanylityspaikat itärajalla perjantaina 24.11.2023 klo 00.00 alkaen. Kaikki itärajan rajanylitykset keskitetään Raja-Joosepin rajanylityspaikalle. Asiasta päätettiin 22.11.2023 ylimääräisessä valtioneuvoston istunnossa. Päätös on voimassa 23.12.2023 asti.

Maahantulo Suomen itärajalla on jatkunut aiemmista rajoituksista huolimatta ja laajentunut myös muille rajanylityspaikoille. Hallituksen ja viranomaisten arvion mukaan välineellistetty maahantulo Venäjältä ja sen laajeneminen aiheuttavat vakavan uhan kansalliselle turvallisuudelle ja yleiselle järjestykselle.

Rajavartiolaitoksen ja muiden viranomaisten tekemien havaintojen ja saamien tietojen perusteella on selvää, että vieraan valtion viranomaisilla sekä muilla toimijoilla on osuus rajan ylittäneiden henkilöiden Suomeen saapumisen edesauttamisessa. Kyseessä on ilmiö, jonka Venäjän viranomaiset sallivat aiemmasta poiketen. Siihen liittyy myös kansainvälistä rikollisuutta. 

Suomeen on elokuun alusta lähtien saapunut noin 700 kolmannen maan kansalaista ilman viisumia itärajan rajanylityspaikkojen kautta. Henkilöt ovat hakeneet turvapaikkaa Suomesta. 

Kaikki itärajan rajanylitykset keskitetään Raja-Jooseppiin

Suomen ja Venäjän itärajalla rajanylittäjien tulee päätöksen voimassaoloaikana käyttää Raja-Joosepin rajanylityspaikkaa. Myös Suomen kansalaisen on käytettävä Raja-Joosepin rajanylityspaikkaa. Kansainvälisen suojelun hakeminen ei ole mahdollista muualla Suomen ja Venäjän välisellä maarajalla. 

Päätös perustuu ra­ja­var­tio­la­kiin

Rajavartiolain (578/2005) 16 §:n mukaan valtioneuvosto voi päättää rajanylityspaikan sulkemisesta määräajaksi tai toistaiseksi, jos sulkeminen on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi. Valtioneuvosto voi myös tarvittaessa päättää kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä yhdelle tai useammalle rajanylityspaikalle. 

Valtioneuvosto seuraa itärajan tilannetta yhteistyössä viranomaisten kanssa. Päätös kumotaan tai sitä muutetaan, jos tilanne muuttuu.

Lähde: valtioneuvoston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää