Suomi vahvistaa edelleen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä – pysyy tehostetussa seurannassa

04.10.2022 14:54

Suomi on ryhtynyt lukuisiin toimiin vahvistaakseen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä, arvioi kansainvälinen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastainen toimintaryhmä (FATF).

FATF osoitti Suomelle lukuisia kehityskohteita vuonna 2019, kun se antoi maa-arvionsa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä. Suomi on raportoinut omasta edistymisestään vuosittain.

FATFin mukaan Suomella on nyt yhdeksästä suosituksesta korkein mahdollinen arvosana. Lisäksi Suomi noudattaa 24:ää suositusta suurelta osin ja seitsemää osin. Suomi sai korotettua arvosanaansa suosituksesta, joka koskee oikeushenkilöiden läpinäkyvyyttä ja tosiasiallisia edunsaajia.

Suomi pysyy FATFin tehostetussa seurannassa. Suomi jatkaa estämistyön vahvistamista sekä kehittämällä lainsäädäntöään että tehostamalla käytännön toimintaansa. Suomi raportoi toimintaryhmälle edistymisestään seuraavan kerran vuoden päästä.

FATF toimii hallinnollisesti talousjärjestö OECD:n yhteydessä. Se tekee rahanpesun sekä terrorismin ja joukkotuhoaseiden rahoittamisen vastaista kansainvälistä yhteistyötä. Ryhmä kehittää ja antaa toimintasuosituksia sekä seuraa niiden täytäntöönpanoa jäsenmaissa vuosittaisilla kyselyillä ja määräajoin tehtävillä maa-arvioinneilla.

Lähde ja lisätietoja: valtiovarainministeriön tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää