Suurten konsernien maa­il­man­laa­jui­nen vä­him­mäis­ve­ro­tus etenee – EU:n val­tio­va­rain­mi­nis­te­rit hyväksyivät direktiivin

16.12.2022 09:56

Uuden EU-direktiivin tavoitteena on varmistaa, että suuret konsernit maksavat kansainvälisesti veroa vähintään tietyn vähimmäistason verran. EU-maiden valtiovarainministerit hyväksyivät direktiivin talous- ja rahoitusasioiden neuvoston kirjallisessa menettelyssä 15.12.2022.

Taustalla on talousjärjestö OECD:ssä käynnistetty kansainvälisen tuloverotuksen uudistamishanke. Hankkeen yhtenä tarkoituksena on torjua tuloveropohjan murenemista ja voittojen siirtoon liittyviä ongelmia. Lisäksi tavoitteena on muun muassa rajoittaa valtioiden välistä verokilpailua.

Suurille konserneille 15 prosentin minimiverotus

EU:n neuvosto hyväksyi direktiivin, jolla varmistetaan monikansallisten konsernien maailmanlaajuinen vähimmäisverotus unionissa. Direktiivin tavoitteena on, että suuret konsernit maksavat kansainvälisesti voitoistaan tietyn minimimäärän veroa riippumatta siitä, missä valtiossa ne harjoittavat toimintaansa. 

Direktiivi tuo EU:n alueella käyttöön 15 prosentin minimiverotuksen suurille konserneille. Säännöt koskevat kaikkien toimialojen konserneja, joiden sääntelyn mukainen kokonaisliikevaihto on vähintään 750 miljoonaa euroa.

Hyväksytty direktiivi on kompromissi, joka sisältää joitain muutoksia suhteessa alkuperäiseen direktiiviehdotukseen.

Val­tio­va­rain­mi­nis­te­riö valmistelee kansallisen lainsäädännön

Jäsenvaltioiden tulee panna direktiivi täytäntöön kansallisella lainsäädännöllä ensi vuoden loppuun mennessä, ja sääntöjen pitää olla pääasiassa sovellettavissa tuolloin. Direktiiviin sisältyy kuitenkin myös siirtymäsäännöksiä: jotkin direktiivin osat tulevat sovellettaviksi vaiheittain. 

Suomessa valtiovarainministeriö jatkaa kansallisen lainsäädännön valmistelua aiheesta.

Lähde: valtiovarainministeriön tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää