Taksivalvonta: Valtaosa kuljettajista laiminlöi yhä ajopäiväkirjan pitämistä

11.01.2024 15:03

Työsuojeluviranomainen valvoi vuonna 2023 taksialaa useilla valvontaiskuilla eri puolilla Etelä-Suomea. Ajopäiväkirjan pitämisessä ja väkivallan uhan hallinnassa oli puutteita jopa enemmän kuin edellisenä vuonna.

Touko–joulukuun 2023 aikana työsuojelutarkastajat tekivät takseihin 128 tarkastusta. Valvontaiskuja tehtiin yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa Helsinki–Vantaan lentokentällä, Helsingissä, Espoossa ja Lahdessa. Työsuojeluvalvonta kohdistuu vain takseihin, joita ajaa työsuhteessa oleva kuljettaja. 

Kuljettajista 96 eli yhteensä 75 prosenttia laiminlöi ajopäiväkirjan pitämistä. Monilta ajopäiväkirja puuttui kokonaan. Niistä poliisi kirjoitti sakon paikan päällä. Laiminlyöntejä oli jopa enemmän kuin vuonna 2022, jolloin ajopäiväkirja puuttui 71 prosentilta.

Työsuhteisen kuljettajan on pidettävä ajopäiväkirjaa, jonka on oltava mukana ajon aikana. Työnantajan taas on annettava kuljettajalle ajopäiväkirja ja säilytettävä täytettyjä ajopäiväkirjoja vuoden ajan. Ajopäiväkirjan avulla työnantaja voi huolehtia, että työpäivät pysyvät kohtuullisen pituisina. Kuljettaja taas voi tarkistaa siitä esimerkiksi, että lisät on maksettu oikein. 

Väkivallan uhkaa ei hallita riittävästi

Tarkastuksilla valvottiin myös väkivallan uhkaa ja työterveyshuoltoa. Väkivallan uhan hallinnassa oli parannettavaa joka neljännen taksin osalta. Edellisenä vuonna puutteita oli hieman vähemmän: joka viidennellä. Taksityössä väkivallan uhka on merkittävä vaaratekijä, jonka hallitsemiseksi työnantajan on laadittava toimivat menettelytavat. 

Joka kolmannen kuljettajan osalta työterveyshuolto oli järjestämättä, ja työnantajalle annettiin kehotus laittaa asia kuntoon. Mikäli työnantaja ei ryhdy toimiin, työsuojeluviranomainen velvoittaa tätä järjestämään työterveyshuollon sakon uhalla. Työterveyshuollon tarkoituksena on ennaltaehkäistä työperäisiä terveyshaittoja ja -vaaroja.

Laiminlyöntejä enemmän kuin edellisenä vuonna

”Laiminlyöntien määrät olivat jo edellisenä vuonna todella suuria, ja nyt ne ovat vielä suurempia. Valvontaa on edelleen tarpeen jatkaa. Myös työnantajilta on tullut selkeä viesti, että valvontaa toivotaan entistä enemmän”, toteaa työsuojelutarkastaja Juho Loukiala Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Vuonna 2022 taksialaa valvottiin ensimmäisen kerran laajasti taksiuudistuksen jälkeen. Valvontaa jatketaan myös vuonna 2024.

Lähde: aluehallintoviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää