Tilastokeskus: Vuonna 2022 työtaisteluissa menetettyjen työpäivien määrä tavanomaista suurempi

30.05.2023 08:28

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa käytiin 64 työtaistelua vuonna 2022. Työtaisteluihin osallisia työntekijöitä oli noin 177 600 ja menetettyjä työpäiviä kertyi noin 962 600. Vuotta aiemmin työtaisteluihin osallisia työntekijöitä oli noin 22 500 ja menetettyjä työpäiviä kertyi noin 34 100. Vuoden 2022 tavallista laajempien työtaistelutoimien taustalla olivat pääasiassa kunta-alan sekä terveydenhoitoalan lakot.

Pääkohdat

  • Vuonna 2022 Suomessa käytiin 64 työtaistelua, joista toteutuneiden työtaistelujen lukumäärä oli 48 ja työtaistelulla uhkaamisia oli 16. Edellisenä vuotena toteutuneita työtaisteluja oli noin saman verran eli 50, mutta työtaistelulla uhkaamisia oli vain 5 kappaletta.
  • Työtaisteluista suurin osa, 46 kappaletta eli 72 %, oli lakkoja ja lakonuhkia.
  • Työtaistelujen yleisin syy oli työehtosopimuksiin liittyvä kiista, joita oli yhteensä 40 kappaletta eli 63 % työtaisteluista. Työpäivistä 86 % menetettiin työehtosopimuskiistoihin liittyvissä työtaisteluissa.
  • Työtaistelujen lukumäärä oli suurin teollisuuden (C) toimialalla, mutta menetettyjä työpäiviä oli eniten terveys- ja sosiaalipalveluissa (Q).

Työtaistelujen lukumäärä matalampi kuin 2000-luvulla keskimäärin

Työtaistelujen lukumäärä on 2000-luvulla ollut vuosittain lähes poikkeuksetta alle 200. Työtaistelujen lukumäärän mediaaniarvo oli 105 vuosina 2000–2022. Mediaani tarkoittaa suuruusjärjestetykseen lajitellun ryhmän keskimmäistä havaintoa. Vuonna 2022 käytiin 64 työtaistelua, joka on selvästi 2000-luvun mediaaniarvon alapuolella.

Vuonna 2022 työtaisteluihin osallisia työntekijöitä oli 177 600 ja menetettyjä työpäiviä 962 600 kappaletta. Menetettyjen työpäivien määrä oli suurempi kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla ja lukumäärä kasvoi edellisvuodesta (34 100) huomattavasti. Vuoden 2022 kaltaiset laajemmat työtaistelutoimet olivat melko yleisiä 1980-luvulla ja vielä 1990-luvun alkupuoliskolla, mutta ne ovat olleet harvinaisempia 2000-luvulla. Kuluvalla vuosituhannella työtaisteluissa menetettyjä työpäiviä on ollut selvästi tavanomaista enemmän, vuoden 2022 lisäksi, ainoastaan vuonna 2005 (672 900). Työtaisteluihin osallisia työntekijöitä on taas ollut vuotta 2022 enemmän vain vuonna 2018 (282 100).

Työtaistelut ajoittuivat vuoden alkupuoliskolle

Vuonna 2022 työtaistelut ajoittuivat vuoden alkupuoliskolle. Toisella vuosineljänneksellä menetettiin 761 800 työpäivää, joka oli 79 % koko vuoden työtaisteluissa menetetyistä työpäivistä. Työtaisteluihin osallisten työntekijöiden ja menetettyjen työpäivien tavallista suuremman määrän taustalla oli erityisesti kunta- sekä terveydenhoitoalan lakot keväällä 2022.

Työtaisteluista 20 kappaletta eli 31 % kohdistui teollisuuden (C) toimialalle. Sen sijaan terveys- ja sosiaalipalvelujen (Q) toimialalla oli suurin työtaisteluihin osallisten työntekijöiden määrä (31 500) sekä suurimmat työpäivämenetykset (263 000). Toimialakohtaisissa tarkasteluissa on kuitenkin syytä huomioida, että osa kunta-alan työtaisteluista kohdistui monelle eri toimialalle ja siksi niitä on luokiteltu myös luokkaan tuntematon (X).

Työ­eh­to­so­pi­mus­kiis­tat useimpien työtaistelujen taustalla

Vuonna 2022 käytiin runsaasti työehtosopimusneuvotteluja ja työtaistelujen yleisin syy oli alan työehtosopimukseen liittyvä kiista. Työehtosopimuskiistoista johtuvia työtaisteluja oli 40 kappaletta, joka oli 63 % vuoden 2022 työtaisteluista. Työehtosopimuskiistojen vuoksi käydyissä työtaisteluissa menetettiin lisäksi eniten työpäiviä (86 %) ja niissä myös osallisten määrä oli suurin (98 %). Työtaistelujen toiseksi yleisin syy oli tukitoimenpide ja niiden vuoksi menetettiin noin 14 % työtaisteluissa menetetyistä työpäivistä.

Työtaisteluista suurin osa, 46 kappaletta eli 72 %, oli lakkoja ja lakonuhkia. Toiseksi yleisin työtaistelun muoto oli ylityökielto tai sen uhka, joita oli 12 kappaletta eli 19 %. Vuonna 2022 työnantajapuoli ei julistanut yhtään työsulkua.

Työtaistelujen lukumäärässä on mukana myös uhat, joita ei ole toimeenpantu. Uhat ovat mukana ainoastaan työtaistelujen lukumäärätiedossa, ne eivät kerrytä osallisten työntekijöiden eikä menetettyjen työpäivien määrää. Vuonna 2022 toteutuneiden työtaistelujen lukumäärä oli 48 ja työtaistelulla uhkaamisia oli 16. Työtaistelujen uhkia on tilastoitu vuodesta 2012 alkaen.

Lähde ja lisätietoja: Tilastokeskus.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää