Tut­ki­jan­kou­lu­tuk­sen pilotointi alkamassa

03.11.2023 10:31

Tohtorikoulutuspilotti 2024–2027 on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja yliopistojen toteuttama tutkijankoulutuksen laajennus, jossa rahoitetaan yhteensä enintään 1 000 uutta määräaikaista väitöskirjatutkijan työsuhdetta yliopistoissa sekä niihin liittyviä ohjauskuluja.

Hallitus on sitoutunut toimeenpanemaan parlamentaarisen TKI-työryhmän ehdotukset siitä, miten Suomen T&K-toiminnan rahoitus nostetaan neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Osana T&K-rahoituksen lisäystä opetus- ja kulttuuriministeriö on yhdessä yliopistojen kanssa käynnistämässä tohtorikoulutuspilotin. Kehyskauden 2024–2027 rahoitusta pilotille on esitetty yhteensä 262 miljoonaa euroa. Pilotissa toteutetaan 1 000 uutta määräaikaista väitöskirjatutkijan työsuhdetta. Rahoitusta käytetään myös väitöskirjatyön ohjaukseen.

Tuhannesta paikasta 800 kohdennetaan Suomen Akatemian lippulaiva-aloille. Niiden tutkimussuunnitelmat on kansainvälisessä vertaisarvioinnissa todettu korkealaatuiseksi, ja lippulaiva-alojen tutkimus ja koulutus tukevat Suomen talouden sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Tuhannesta paikasta 200 paikkaa kohdennetaan vapaasti haettaville tutkimusaloille.

- Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta hallitus on sitoutunut tekemään historiallisen suuret panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Tohtoripilotilla mahdollistamme maamme kipeästi tarvitsemaa, tutkijakoulutuksen saaneen työvoiman kasvua eri aloille, paitsi tiedeyhteisön, yhä enemmän myös yksityisen sektorin palvelukseen. Näin varmistamme, että meillä on jatkossa tarpeeksi osaajia luomaan kestävää, tutkimukseen pohjautuvaa kasvua, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala.

Pilottiohjelman rahoitus myönnetään hakemusten perusteella suomalaisille yliopistoille väitöskirjatutkijoiden palkkaamiseksi kolmen vuoden määräaikaisiin työsuhteisiin uusia tutkijankoulutuksen tapoja kokeilevissa alakohtaisissa piloteissa. Lisäksi rahoitusta voidaan myöntää väitöskirjatutkijoiden ohjauksesta aiheutuviin kustannuksiin.

Alakohtaisissa piloteissa voi olla mukana myös muita tutkijankoulutuksen osapuolia, kuten esimerkiksi tutkimuslaitoksia tai yrityksiä. Ne osallistuvat pilotointiin vastaten omista kustannuksistaan ja hyötyvät kokonaisuudesta sekä koulutussynergian että niille siirtyvien osaajien myötä.

Pilotointi toteutetaan edellyttäen, että eduskunta päättää osoittaa tarvittavat voimavarat vuoden 2024 talousarviossa.

Tohtorikoulutuspilotin hakuilmoitukset on julkaistu Suomen Akatemian verkkosivuilla.

Suomen Akatemia ja opetus- ja kulttuuriministeriö järjestävät hakijoille suunnatun infotilaisuuden maanantaina 6.11.2023 klo 12–13.30. 

Lähde ja lisätietoja: opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää