Tutkimus- ja ke­hit­tä­mis­toi­min­taan uusi verokannustin

16.08.2022 06:51

Suomen tavoitteena on nostaa tutkimus- ja kehittämismenot neljään prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuoteen 2030 mennessä. Uusi verokannustin täydentäisi suoria tutkimus- ja kehittämistoiminnan tukia. Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja tutkimus- ja kehittämistoiminnan uutta verokannustinta koskevasta lainsäädännöstä.

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhdistelmävähennyksestä verotuksessa. Yhdistelmävähennys koostuisi tutkimusmenojen määrään perustuvasta yleisestä lisävähennyksestä sekä menojen lisääntymiseen perustuvasta ylimääräisestä lisävähennyksestä. Lisävähennykset koskisivat tutkimus- ja kehittämistoiminnan palkka- tai ostopalvelumenoja. Kyseessä olisi yrityksille uusi yleinen verotuki, joka ei olisi EU-oikeuden näkökulmasta valtiontukea. 

Elinkeinotoiminnan ja maatalouden tulosta tehtävän tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleisen lisävähennyksen määrä olisi 50 prosenttia verovelvollisen omaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan liittyvistä palkka- ja ostopalvelumenoista. Yleisen lisävähennyksen enimmäismäärä verovuonna olisi 500 000 euroa ja alaraja 5 000 euroa.

Verovelvollinen voisi lisäksi saada hyväkseen tutkimus- ja kehittämistoiminnan määrän lisääntymiseen perustuvan 35 prosentin suuruisen ylimääräisen lisävähennyksen, mikäli verovuoden aikana tehdyn tutkimus- ja kehittämistoiminnan määrä on lisääntynyt verrattuna edelliseen verovuoteen. Myös ylimääräisen lisävähennyksen enimmäismäärä verovuonna olisi 500 000 euroa, mutta ylimääräiselle lisävähennykselle ei olisi alarajaa.

Negatiivisten kannustinvaikutusten välttämiseksi ylimääräisen lisävähennyksen määrää laskettaessa tutkimus- ja kehittämistoiminnan menojen lisääntymisenä otettaisiin huomioon enintään 50 prosentin suuruinen lisäys edelliseen vuoteen verrattuna.

Lausuntokierros päättyy syyskuussa

Hallituksen esityksen luonnos lähetettiin lausuntokierrokselle 12.8.2022. Lausuntokierros on käynnissä 12.9.2022 saakka Lausuntopalvelu.fi:ssä. Annetut lausunnot ovat nähtävissä Lausuntopalvelussa.

Lausuntokierroksen jälkeen ministeriö tekee tarvittavat muutokset lakiluonnoksiin. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2022. Ehdotettujen lakimuutosten olisi tarkoitus tulla voimaan 1.1.2023. 

Lisätietoja hankesivulta.

Lähde: valtiovarainministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää